Vuonna 2020 Pohjanmaan poliisi myönsi hurjan määrän aselupia, lähes 6 000 hakijalle.
Viime vuonna lupia myönnettiin noin 4 800.
Ylikomisario Pasi Vuorenmaa Pohjanmaan poliisilaitokselta arvelee, että vuoden 2020 suurta lukua selittää korona. Moni päätti aloittaa silloin metsästysharrastuksen.
– Haluttiin mennä ehkä metsään, jossa ei ole muita ihmisiä.
Tänä vuonna aseluvan on saanut reilu 2 200 pohjalaista. Hakemusten määrä jäänee jonkin verran viime vuodesta.
Vuorenmaan mukaan tämän vuoden lupamäärää selittävät ainakin osittain poliisin lupapalvelujen hitaus.
– Poliisin palvelupisteisiin ollut vaikea päästä tänä vuonna passi- ja henkilökorttiruuhkien vuoksi. Hakemuksia on ollut hankala jättää.
Valtaosa aselupahakemuksista hyväksytään
Vain murto-osa aselupaa hakevista saa kielteisen päätöksen.
Viime vuonna poliisi päätyi kielteiseen vastaukseen 103 pohjalaisen kohdalla. Kaksi vuotta sitten 123 hakijaa ei saanut aselupaa.
Tänä vuonna reilusta 2200 hakijasta 27 on saanut kielteisen päätöksen.
Vuorenmaa kertoo, että suurin osa hylkäävistä päätöksistä liittyy harrastustoimintaan. Aselupaa hakevalle ei ole esimerkiksi kertynyt riittävästi harrastusmerkintöjä.
– Periaate on niin, että ensin pitää harrastaa vaikka seuran aseilla ja vasta sitten hankitaan oma, kun merkintöjä on riittävästi. Tai ase ei sovellu haettuun käyttötarkoitukseen, on esimerkiksi liian järeä siihen.
Kolmasosa kielteisistä päätöksistä johtuu hakijan henkilökohtaisista ominaisuuksista.
– Jos taustalla on rikosmerkintöjä tai kyse on terveydellisistä seikoista, kuten psyykkisistä ongelmista, lupaa ei myönnetä, Vuorenmaa toteaa.
Uusi ohjeistus ei muuta käytännössä mitään
Elokuun alussa voimaan tuli uusi ampuma-aselupiin liittyvä Poliisihallituksen ohjeistus, jonka tavoitteena on yhdenmukaista poliisilaitosten käytäntöjä aselupa-asioissa.
Ohje on tarkoitettu ensisijaisesti päätöstä tekevien poliisien tueksi silloin, kun aseluvalle harkitaan kielteistä päätöstä tai olemassa olevien aselupien peruuttamista.
Ohjeesta voi olla hyötyä myös lupaa hakevalle, mikäli on epäilyä luvan saamisesta oman taustan vuoksi.
Vuorenmaa sanoo, ettei uusi ohjeistus muuta käytännössä Pohjanmaan poliisilaitoksen lupapäätöksiä.
– Se on lähinnä kirjoitettu muoto jo vallitsevasta lupakäytännöstä. Mitään merkittävää muutosta toimintatapoihin siinä ei tule.