Tampereella ja Orivedellä on laajennettu neljänsiä koronarokotuksia Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) suosituksen mukaisesti, ja elokuun alusta rokotukseen voivat hakeutua 18–69-vuotiaat riskiryhmäläiset. Sen jälkeen vuorossa ovat kaikki 60 vuotta täyttäneet.
Lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvat esimerkiksi vaikeaa sydän- tai keuhkosairautta, diabetesta ja sairaalloista lihavuutta sairastavat.
Tampereella siirrytään yli 60-vuotiaiden neljänsiin koronarokotuksiin 15.8. alkaen. Aikoja voi kuitenkin varata jo nyt.
Neljännen rokotuksen saa, kun kolmannesta annoksesta on kulunut vähintään kolme kuukautta. Koronataudin sairastanut ja kolme rokoteannosta saanut ei tarvitse neljättä rokoteannosta, sillä sairastettu tauti vastaa yhtä rokoteannosta. Rokoteannoksen ja koronavirustartunnan välin on oltava vähintään kuusi viikkoa, jotta tartunnan voidaan katsoa vastaavan yhtä rokoteannosta.
Koronarokotuksen voi saada ilman ajanvarausta Hatanpään walk in -rokotuspisteeltä (Hatanpäänkatu 24, C-rakennus). Walk in -piste on auki maanantaisin, torstaisin ja perjantaisin kello 8.00–14.30, ja tiistaisin ja keskiviikkoisin kello 11.00–18.00.
Rokotuksia annetaan myös ajanvarauksella arkipäivisin terveysasemilla ja Hatanpään rokotusyksikössä.
Ajan varaamista suositellaan ensisijaisesti verkossa Tampereen kaupungin sivuilla. Jos verkkoajanvaraus ei onnistu, ajan voi varata myös puhelimitse numerosta 03 5657 0023 kello 7–22. Orivesiläiset voivat varata ajan myös soittamalla terveyskeskuksen ajanvarauspuhelimeen 03 5657 5777. Ajanvaraus on avoinna arkisin kello 12–13.
Jo aiemmin neljänsiä koronarokotuksia on suositeltu kaikille yli 70-vuotiaille sekä yli 12-vuotiaille voimakkaasti immuunipuutteisille henkilöille.
Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.
Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.
Lue lisää:
Neljännen koronarokotteen saavat Tampereella nyt kaikki yli 70-vuotiaat – Hatanpäällä aukesi uusi, ilman ajanvarausta palveleva rokotuspiste
Tampere avaa uudelleen rokotusyksikkönsä Hatanpäällä – koronarokotukset siirtyvät C-rakennukseen elokuun 1. päivänä
Koronavirus leviää nyt vauhdilla Pirkanmaalla – kysyimme TAYSista, miten vaikealta tilanne näyttää terveydenhuollossa