Jyväskylän asuntomarkkinoilla oli alkuvuonna kasvavaa kiinnostusta kerrostaloyksiöitä kohtaan, kertoo Huoneistokeskus.
Vuoden alkupuoliskolla yksiöiden kauppaa tehtiin reilut 6 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Huoneistokeskuksen mukaan opiskelijoiden palaaminen lähiopintoihin koronarajoitusten rauettua lisää saattaa lisätä yksiöihin kohdistuvaa mielenkiintoa lähikuukausina entisestään.
Opiskelupaikkakunnille on muuttamassa ensimmäisen vuoden opiskelijoiden lisäksi kahtena aiempana syksynä aloittaneita, jotka pandemian aikana jäivät asumaan kotipaikkakunnilleen.
Myös OP Koti Keski-Suomi kertoi aiemmin keväällä, että asuntojen keskikoko oli asuntokaupassa alkuvuonna pienempi kuin vuotta aiemmin.
OP:n mukaan kerrostalokauppojen kauppamäärät kasvoivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, kun taas kerros- ja rivitalokauppa kutistui.
Samaan aikaan asuntokaupan näkymiä painavat korkotason nousu ja kuluttajien heikentynyt luottamus, jonka Tilastokeskus kertoi painuneen heinäkuussa alemmas kuin kertaakaan ennen mittauksissa.