Matkailijoiden määrä Keski-Suomessa on kasvanut viime kesästä selvästi, kertovat Tilastokeskuksen tilastot. Erityisen tuntuvaa kasvu on ulkomaalaisten matkailijoiden määrässä, joiden määrä kuusinkertaistui kesäkuussa vuodentakaisesta.
Ulkomaalaisten yöpymisten määrä kasvoi vuodessa 1 800:sta yli 11 000:een. Se on yhä 6 000 yöpymistä vähemmän kuin kesäkuussa 2019 eli ennen korona-aikaa.
Kaikki matkustajat mukaan lukien maakunnan majoituslaitoksissa yövyttiin kesäkuussa yli 110 000 kertaa, kun viime vuonna yöpymisiä oli reilut 93 000. Kesäkuussa 2019 yöpymisiä kirjattiin Keski-Suomessa 147 000, josta kotimaan matkailjoiden osuus oli 130 000.
Koronaa edeltäneelle tasolle yöpymisten määrä ei siis toistaiseksi ole palannut.
Venäjän asettamien koronarajoitusten takia venäläiset eivät kuluvana kesänä vielä kesäkuussa voineet matkustaa Suomeen. Rajoitukset poistuivat vasta pari viikkoa sitten.