Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tiedotti keskiviikkona koronaviruksen leviävän alueella nyt vauhdilla. Tällä hetkellä TAYSissa on hoidossa yli 40 koronapotilasta, joista yli puolet saa hoitoa koronan vuoksi.
Vaikka tämän hetkinen potilasmäärä ei TAYSin infektioyksikön apulaisylilääkäri Reetta Huttusen mukaan olekaan järkyttävän korkea, kuormittaa se sairaalan toimintaa. Koronapotilaita esimerkiksi hoidetaan aina yhden hengen huoneissa, ja huoneessa vierailevien hoitajien tulee aina pukeutua suojavarusteisiin.
– Se vie aikaa jostakin muusta, kun lyhyitä käyntejä huoneessa tulee pitkin työvuoroa. Ja esimerkiksi jatko-hoitoon pääseminen voi olla vaikeampaa, jos potilaalla on koronainfektio, Huttunen kertoo.
Huttunen kertoo epidemiakuvan selvästi muuttuneen koronarokotusten myötä. Ennen rokotuksia sairaalahoidossa oli hyvin vaikeasti sairastuneita keuhkoinfektiopotilaita, kun taas tällä hetkellä hoitoon päätyy eniten vanhuksia, joilla on koronan lisäksi myös monia muita syitä sairaalahoitoon.
– Koronan roolia voi olla vaikea arvioida siinä tilanteessa, mutta yhtä kaikki he tarvitsevat hoitoa ja hoivaa.
Tehohoidossa ei TAYSissa ole tällä hetkellä ainuttakaan koronapotilasta.
– Siitä ollaan tietysti erityisen kiitollisia rokotuksille. Kuolleisuuteen on voitu vaikuttaa hyvin dramaattisesti rokotuksilla, ja se nähdään meilläkin, Huttunen sanoo.
Myös kesä lisää TAYSin kuormitusta
Vielä käynnissä oleva kesälomakausi näkyy Tampereen yliopistollisessa sairaalassa kiireenä. Henkilöstömitoitus on lomien takia alhaisempi kuin normaalitilanteessa, ja noin 200 vuodeosastopaikkaa on Pirkanmaalla tällä hetkellä suljettu.
– Kyllä meillä on todella tiukkaan eletty tämä kulunut kesä, ja varmasti vielä muutamat viikotkin eletään. Päivystys on ollut hyvin kuormittunut jo useiden viikkojen ajan, ja jatkohoitopaikkaongelma on iso haaste, kertoo TAYSin vt. johtajaylilääkäri Sirpa Rainesalo.
Rainesalo lupaa, että sairaalan toiminta pystytään kuitenkin turvaamaan myös kesän aikana. Sairaalan toiminta keskittyy kesäisin aina enemmän päivystyksellisiin ja kiireellisiin hoitoihin, eivätkä supistukset siltä osin ole poikkeavia.
– Mutta tietysti, jos tilanne nopeasti heikkenee ennen kuin päästään siihen normaalimpaan ajanjaksoon kesälomakauden jälkeen, sitten meille voi tulla haasteita pystyä pärjäämään myös näiden leikkausten ja hoitojen kanssa, Rainesalo sanoo.
Uudella koronalääkkeellä hoidetaan heikoimpia
Suomessa otettiin vastikään käyttöön uusi koronalääke. Ensimmäisenä Euroopassa myyntiluvan saanut suun kautta otettava lääke estää koronaviruksen lisääntymistä elimistössä.
Myös Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä on lääke jo käytössä, mutta vain hyvin rajallisesti.
– Alun perin odotetiin sellaista lääkettä, joka olisi kansanlääke, ja joka olisi mahdollisimman laajasti mahdollista käyttää. Mutta sairaanhoitopiireihin saadut lääkemäärät ovat aika rajallisia, joten ei voida puhua mistään sellaisesta lääkkeestä, jota voitaisiin käyttää kaikille, Reetta Huttunen kertoo.
Lääkkeen saamiseksi edellytyksiä riittää. Koronatartunta tulee olla todettu virallisesti PCR-testillä, ja hoito tulee aloittaa viiden vuorokauden sisällä oireiden alkamisesta. Koronalääkkeellä on myös paljon lääkeinteraktioita, eli yhteysvaikutuksia, muiden lääkeaineiden kanssa, eikä se siksi sovi kaikille potilaille. Esimerkiksi munuaisten ja maksan vaikeassa vajaatoimintaa sairastava ei lääkettä voi saada.
Ensisijaisesti lääkkeillä hoidetaan voimakkaasti immuunipuutteisia potilaita. Tällaisia voivat olla esimerkiksi esimerkiksi syöpäsairaat tai synnynnäisen immuunipuutoksen kanssa elävät.
Torstain suorassa lähetyksessä Valtteri Kujansuun haastattelussa olivat TAYSin infektioyksikön apulaisylilääkäri Reetta Huttunen ja vt. johtajaylilääkäri Sirpa Rainesalo. Lähetyksessä kuultiin myös Pirkanmaallakin rokotteiden rinnalle tulleesta uudesta suun kautta otettavasta lääkkeestä, jolla voidaan estää vaikeaa koronatautia. Koko haastattelu on katsottavissa tallenteena jutun alussa.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta perjantaihin 29.7. kello 23:een saakka. Keskusteluun tarvitset Yle Tunnukset.
Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.
Lue lisää:
Suomeen saatiin uusi koronalääke, mutta sen käyttö on hankalaa ja kallista – estää monen lääkkeen poistumisen elimistöstä
Koronavirus leviää nyt vauhdikkaasti Pirkanmaalla – sairaalahoidossa 40 potilasta
THL:n mukaan olemme siirtyneet koronapandemiasta endemiaan – "On aika todeta, että emme enää elä akuuttia kriisivaihetta"