Karelia-Soudun kirkkoveneet lähtivät tiistaina Lieksasta matkaan torvisoittokunnan saattamana. Tänä vuonna lähtöviivalla ei ollut tungosta. Koko matkan Lieksasta Joensuuhun taittaa vain kolme kirkkovenettä, kun esimerkiksi koronaa edeltävinä vuosina mukana on ollut vähintään 6–8 venekuntaa.

Kirkkovenesoudun johtaja Sami Leinonen uskoo, että koronan takia pidetyt kaksi välivuotta näkyvät osallistujamäärässä.

– Etenkin yritykset ovat yhä varovaisia lähtemään massatapahtumiin. Olemme saaneet useilta vakikävijöiltä viestiä, että tänä vuonna eivät pääse, mutta ensi vuonna ovat taas mukana, Leinonen kertoo.

Kirkkoveneeseen tarvitaan kipparin lisäksi 14 soutajaa, eikä sellaista porukkaa ole välttämättä helppo saada kokoon koronan yhä jyllätessä. Leinosen mukaan soudun johtokunta halusi kuitenkin järjestää tapahtuman pienemmästä osallistujamäärästä huolimatta.

– Kolmas välivuosi olisi voinut olla jatkon kannalta kriittisempi kuin tapahtuman toteuttaminen pienempänä, Leinonen arvioi.

Yhteisöllisyys on Karelia-Soudun valtti

Karelia-Soudussa on omat sarjansa kirkkoneveille ja pienveneille. Kirkkoveneet soutavat neljän päivän aikana Lieksasta Kolin kautta Joensuuhun. Pieneveneiden reitti kulkee Ilomantsin Möhköstä Joensuuhun, ja matkaan on varattu viisi päivää. Lisäksi tänä vuonna pienveneille on tarjolla ensimmäistä kertaa kahden päivän reitti, joka kulkee nimellä Pikku-Karelia.

Iso osa soutajista on ollut mukana aiempinakin vuosina. Lieksalaiselle Pentti Mainelalle tämänvuotinen Karelia-Soutu on jo 20:s. Se tarkoittaa, että Mainela saa soudun jälkeen soutumestarin arvonimen.

– Se on ollut tavoite. Tämä on todella hieno yhteisöllinen tapahtuma, Mainela toteaa.

Soutupäivien jälkeen iltaa vietetään yhdessä ruokaillen ja saunoen. Ensimmäisinä vuosinaan Mainela osallistui Karelia-Soutuun soutajana, mutta viime vuosina hänet on nähty kipparina.

– Olen ollut kipparina useille ulkomaalaisille joukkueille. Tänä vuonna mukana on hollantilaisia, mutta heillä oli oma kippari, joten minä luotsaan joensuulaista joukkuetta.

Kipparin tehtäviin kuuluu Mainelan mukaan "kaikki, mitä veneessä tapahtuu". Kippari esimerkiksi huolehtii siitä, että soutajat pysyvät tahdissa ja reitillä. Kirkkoveneiden reitti ylittää Pielisen ja etenkin tuulisella säällä olosuhteet voivat olla vaikeat.

– Pielisjoessa taas on virtauksia, jotka on otettava huomioon. Mutta kun päästään Kuurnan kanavaan ja sulkuihin, niin sitten lauletaan ja pidetään toden teolla hauskaa, Mainela paljastaa.

Uutista muokattu 27.7. kello 13:40 korjaamalla haastateltavan nimi oikein.