Koronaa liikkuu jälleen paljon pohjalaismaakunnissa. Etelä-Pohjanmaalla todennettujen tartuntojen määrä on kasvanut lähiviikkoina ja se enteilee uuden korona-aallon saapumista, arvioi osastonylilääkäri Riikka Ala-Karvia Seinäjoen keskussairaalasta.

– Tällä hetkellä alueellamme on BA.2:n lisäksi BA.5 ja BA.4-variantteja, joiden on todettu leviävän edeltäjiään vielä herkemmin, Ala-Karvia kertoo.

Viime viikolla positiivisia testituloksia oli Etelä-Pohjanmaalla Ala-Karvian mukaan 592, kun kuukausi sitten lukema oli 219.

– Testiin hakeutumisessa tosin on muuttuvia tekijöitä etenkin kesän aikana ja kotitesteillä todetut tartunnat eivät näy meidän tilastoissa, eli lukemat ovat vain PCR-tuloksilla todettuja tartuntoja, hän toteaa.

Sairaalahoidossa Etelä-Pohjanmaalla on tällä hetkellä 13 potilasta, perusterveydenhuollon osastoilla viitisenkymmentä.

"Uusi aalto on alussa"

Korona on aktivoitumassa myös Pohjanmaalla ja uusia tapauksia todetaan runsaasti, toteaa hallintoylilääkäri Heikki Kaukoranta Pohjanmaan hyvinvointialueen kuntayhtymästä.

– Hyvin suuri osa kansalaisista toimii THL:n ohjeistuksen mukaan ja ottaa kotitestin, ja asettaa itsensä omaehtoiseen eristykseen positiivisen tuloksen mukaan. Meillä on siksi hyvin puutteellinen tieto taudin kokonaisesiintyvyydestä, Kaukoranta toteaa.

Kaukorannan mukaan uusi korona-aalto on ollut liikkeellä Keski-Euroopassa jo reilun kuukauden ajan, ja Suomi seuraa trendejä noin kuukauden perässä.

– Kyllä voisin niin sanoa, että meillä on uusi aalto hyvin alussa, hän sanoo.

Kaukoranta muistuttaa, että esimerkiksi maskin käyttö ei ole kiellettyä ja suositteleekin sitä erityisesti silloin, kun henkilölle tulee hengitystieoireita.

Virusta enemmän myös jätevesissä

Jätevesianalyyseja otetaan viikottain sekä Seinäjoen että Vaasan jätevesipuhdistamoilla.

11. heinäkuuta julkaistujen tilastojen mukaan Seinäjoella jätevesistä löytyneiden koronan RNA-jäämien määrä on kaksinkertaistunut kuukaudessa.

Myös Vaasassa jäämien määrät ovat nousseet jyrkästi edellistä tutkimuspäivää edeltäneiden kolmen viikon aikana.

– Jätevesien RNA-määrät kuvastavat hyvin koronatilannetta. Tapausmäärät ovat myös nyt lähteneet nousuun positiivisten PCR-testitulosten suhteen, eli tilanne kuvastaa sitä, että koronavirusta on taas enenevästi väestössä, kuvailee osastonylilääkäri Riikka Ala-Karvia.

Saman todentaa myös Heikki Kaukoranta.

– Huolimatta siitä, että jätevesianalyysi laahaa sen pari viikkoa perässä, niin suuntaa nähdään, varsinkin jos se parin peräkkäisen mittauskerran aikana on näyttänyt samaa suuntaa, hän sanoo.

Keski-Pohjanmaalla varaudutaan

Johtajaylilääkäri Pirjo Dabnell kertoo, että Soiten alueella Keski-Pohjanmaalla varaudutaan jo siihen, että tapausten määrä kasvaa.

Kesäkuu oli rauhallinen, mutta nyt näkyvissä on hienoista tautitapausten määrän kasvua.

– Perusterveydenhuollossa osastoilla kuormitus on ollut tasaista, mutta nyt muutamia potilaita on myös erikoissairaanhoidon puolella, Dabnell kertoo.

Uuden korona-aallon alkamista hän ei vielä Keski-Pohjanmaalla ennakoi.

– Ihmiset ovat lomilla eivätkä käy juuri näytteissä. Tilanne on siis edelleen epäselvä, hän arvioi.