Koronatilanne on pysynyt Kainuussa vakaana kesän ajan. Viruksen ilmaantuvuusluku on nyt 616 tartuntaa 100 000 asukasta kohti, ja luku on pysynyt suunnilleen samana kesäkuun alusta lähtien.
Korkeimmillaan ilmaantuvuus oli Kainuussa maaliskuussa, jolloin ilmaantuvuusluku lähenteli 3400 tartuntaa sataa tuhatta asukasta kohden.
Kainuun soten johtajaylilääkäri Ritva Kanervo kertoo, että ilmaantuvuusluku ei kerro koko totuutta, sillä tartuntoja todetaan paljon myös kotitesteillä.
Sairaalakuormitus on toistaiseksi ollut maltillista, mutta mikäli tilanne pahenee, voidaan joutua turvautumaan koronarajoituksiin. Viimeksi kainuulaisia rajoitettiin koronan vuoksi alkuvuodesta, jolloin ravintoloissa oli aukiolorajoituksia.
Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.