Neljännet koronarokotukset laajenevat porrastetusti Tampereella Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suosituksen mukaisesti. Rokotukseen voivat hakeutua nyt kaikki yli 70-vuotiaat.
Tampere lisäsi rokotusresursseja avaamalla keskiviikkona 20. heinäkuuta Hatanpään laboratorion tiloihin linjan, joka on ensisijaisesti suunnattu neljättä rokotetta hakeville 70-79-vuotiaille, jotka eivät kuulu riskiryhmiin.
Seuraavana vuorossa ovat lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvat 18 vuotta täyttäneet, jonka jälkeen rokotukset laajennetaan kaikkiin 60 vuotta täyttäneisiin.
– Seuraamme, miten rokotukset taas lähtevät sujumaan, ja laajennamme näitä portaita sitten asteittain, kertoo koronarokotusyksikön osastonhoitajana pitkään työskennellyt Maria Riski Tampereen kaupungilta.
Tähän mennessä Tampereella ja Orivedellä neljättä rokotetta on tarjottu kaikille yli 80-vuotiaille, 70 vuotta täyttäneille riskiryhmäläisille, kotihoidon asiakkaille sekä omaishoidon piirissä oleville.
Jos rokoteannoksia on saanut kolme ja lisäksi sairastanut koronan, ei neljättä rokotusta tarvitse lainkaan.
Tamperelaisista kolmannen rokotusannoksen on saanut yli puolet
Keskiviikkona Hatanpään walk in -rokotuspisteellä kävi melkoinen vilske, ja jonoa ilman ajanvarausta saatavaan rokotukseen riitti. Tamperelainen Hannu Aho oli saapunut paikalle jonottamaan hyvissä ajoin.
– Minä kyllä luulin, ettei tällä näin paljoa olisi väkeä, kun tulin sen verta ajoissa. Mutta kyllä tuntuu jonoa olevan, mies naurahtaa.
Maltillisesti jonossa loppuun asti pysyvällä Aholla on edellisestä rokotteesta kulunut aikaa jo seitsemän kuukautta.
– Vaimo sai riskiryhmäläisenä rokotteen viikko sitten. Ajateltiin olevan hyvä, että molemmat olisivat rokotettu.
Tällä hetkellä tamperelaisista noin 130 000, eli noin 53 prosenttia, on saanut kolmannen rokotteen.
Elokuun rokotusajat varataan nyt
Hatanpään walk in -linjan lisäksi rokotteita on mahdollista saada myös ajanvarauksella. Ensisijaisesti aika kannattaa varata sähköisesti Tampereen kaupungin nettisivujen kautta.
Ajan varaaminen onnistuu myös soittamalla terveyspalvelujen neuvontaan. Vapaita aikoja on hyvin tarjolla jo elokuun ensimmäiselle viikolle.
– On hyvä muistaa, että kaikki tamperelaiset voivat varata ajan myös tänne Hatanpäälle, jos omalle terveysasemalle ei sopivaa aikaa löydy, Riski muistuttaa.
Hatanpään walk in-rokotuspiste palvelee maanantaisin kello 8–14.30, tiistaisin ja keskiviikkoisin kello 11–18 ja to–pe kello 8-14.30. Pisteeseen kuljetaan sairaalan pääovesta (Hatanpäänkatu 24, 1. krs). Rokotuspiste on laboratorion tiloissa vasemmalla käytävällä.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta torstaihin 21.7. kello 23:een saakka.
Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.
Lue lisää:
Tampereelle tulee ilman ajanvarausta toimiva koronarokotepiste – kaikkien yli 70 vuotiaiden rokotukset aloitetaan heti