Siun sote laajentaa neljänsiä koronarokotuksia THL:n suositusten mukaisesti uusiin ryhmiin vaiheittain.
Ensimmäisenä rokotusvuoroon tulevat kaikki 70–79-vuotiaat. Aiemmin neljättä rokotetta on tarjottu kyseisessä ikäryhmässä lääketieteelliseen riskiryhmään kuuluville.
– On hyvä, että pystymme laajentamaan nyt neljänsiä koronarokotuksia yli 70-vuotiaisiin ja parantamaan näin ikäryhmän suojaa vakavaa koronavirustautia vastaan. Ikä on edelleen merkittävin riski vakavalle tautimuodolle, minkä vuoksi rokotuksia laajennetaan ensimmäisenä iäkkäimpiin henkilöihin, kertoo infektioylilääkäri Jennifer Sieberns.
Neljättä koronarokotetta ei tarvitse ottaa, jos henkilö on saanut kolme koronarokotetta ja sairastanut koronavirustaudin.
70-vuotiaiden ja sitä vanhempien neljänsien koronarokotusten ajanvaraus käynnistyy verkossa tulevana lauantaina. Puhelimitse ajan voi varata maanantaiaamusta alkaen.
Tavoitteena on, että jokaisella terveysasemalla on ainakin yksi rokotuspäivä viikossa, isommilla terveysasemilla rokotuksia järjestetään lähes päivittäin. Siun soten terveysasemien rokotuspisteiden lisäksi koronarokotuksia järjestetään Mehiläisen rokotuspisteellä Joensuussa.
18–69-vuotiaiden riskiryhmään kuuluvien ja 60–69-vuotiaiden rokotukset käynnistyvät myöhemmin.
Siun sote seuraa yli 70-vuotiaiden rokotusten etenemistä ja tekee päätöksen uuden ryhmän ajanvarauksen käynnistämisestä rokotusaikojen menekin perusteella.
Alustavan suunnitelman mukaan riskiryhmiin kuuluvien 18 vuotta täyttäneiden rokotukset voitaisiin aloittaa parin viikon kuluttua ja kaikkiin 60 vuotta täyttäneisiin rokotukset olisivat mahdollista laajentaa tästä noin 1–2 viikon kuluttua. Arviot ovat kuitenkin alustavia ja voivat muuttua.
Siun sote tiedottaa aina erikseen, kun uuden ryhmän ajanvaraus on käynnistymässä.