Kamppailulaji judon harrastajamäärät vähenivät korona-aikana Suomessa noin kaksikymmentä prosenttia. Laji tavoittelee muutamaa tuhatta uutta jäsentä parin seuraavan vuoden aikana.

– Judoliiton strategiassa on tavoitteena, että vuonna 2024 pitäisi olla 10 000 jäsentä. Liitossa ja seuroissa tehdään kovasti työtä tavoitteen saavuttamiseksi, sanoo Orimattilan judoseuran puheenjohtaja Tero Rönkkö.

Rönkön johtamassa seurassa käy viikottain harjoituksissa noin 150 lajin harrastajaa.

– Panostamme laatuun, se ratkaisee. Vetäjäpula on koko ajan, kun moni nuori koulun päätettyään muuttaa esimerkiksi Lahteen tai Helsinkiin.

Belgialainen huippujudoka suhteilla Kärkölään

Tällä viikolla noin 200 eritasoista judokaa kokoontui Kärkölään kansainväliselle judoleirille. Esimerkiksi Israelista oli paikalla noin 50 urheilijaa.

Leirillä opasti muun muassa EM-pronssia hiljattain napannut belgialainen Sami Chouchi, joka näytti leiriläisille mallia kädestä pitäen. Chouchi purki teknisiä suorituksiaan osiin muun muassa rovaniemeläisille huippujudokasisaruksille Louna-Lumia ja Pihla-Maria Seikkulalle.

– Pääsin oppimaan uutta ja korjaamaan vaikeita juttuja. Tosi vahvoja kääntöjä ne oli. Ne kun oppii, niin varmasti toimivat myös kisatatameilla, kertoo Louna-Lumia Seikkula.

Leiripäällikkö Tero Rönkkö kertoo, että Kärkölään ei saa lajin huippuja kuin rahalla tai suhteilla.

– Me käytimme suhteitamme ja saimme Samin tänne, Rönkkö myöntää.

Lue myös:

Judon kaksivuotinen olympiakarsinta on jättihaaste – "Täytyy treenata kuten ammattiurheilija, mutta Suomessa lajista ei saa palkkaa"

Yllättävä judovenyminen! Maailmanlistalla sijalla 115 oleva Oskari Mäkinen taipui vasta Grand Prix -finaalissa hallitsevalle maailmanmestarille