Koronavirustapauksia havaitaan Kymenlaaksossa nyt enemmän kuin alkukesästä.
Tartuntamäärään vaikuttaa valtavirukseksi tullut Omikron-5, joka on hyvin herkästi tarttuva.
Kymsoten infektiotautien ylilääkäri Risto Pietikäinen arvioi, että tartuntatilanne tulee pysymään loppukesästä vilkkaana. Moni kuitenkin sairastaa taudin lievänä.
– Onneksi tauti yleensä terveillä on lievä, mutta iäkkäitä ja monisairaita kyllä menehtyy, Pietikäinen sanoo.
Pietikäisen mukaan on myös hyvin mahdollista, että tartunnat lisääntyvät.
Torstaina Kymenlaakson keskussairaalassa oli 4 potilasta, ja Kouvolan Ratamossa 10. Useassa hoivakodissa osastoilla on joitakin tartuntoja.
Kymenlaakso Suomen pahimpia korona-alueita
Kymenlaaksossa on THL:n tilaston mukaan tällä hetkellä Suomen suurin ilmaantuvuusluku.
Pietikäinen muistuttaa, että suuri osa tartunnoista ei näy tilastoissa, sillä testeihin kehoitetaan vain esimerkiksi raskaana olevat, riskipotilaat, ja sotehenkilöstö.
– Virusta on meillä liikenteessä erittäin runsaasti, ehkä yhtä paljon kuin pahimpina aikoina keväällä. Epidemia on siis edelleen huipussaan.
Tämänhetkinen koronatilanne ei Kymsotessa näillä näkymin johda toimenpiteisiin. Infektiovastaanottoja ei suunnitella uudelleen avattavaksi.
– Sairastuneiden joukossa on runsaasti myös sotehenkilöitä ja kesän henkilöstöpulan takia tuskin voitaisiin toimintaa laajentaa. Pyritään säilyttämään nykykapasiteetti, Pietikäinen sanoo.
Lue lisää:
Sote-yhtymä aloitti yli 12-vuotiaiden neljännet koronarokotukset Kymenlaaksossa vastoin THL:n linjausta – nyt ne jouduttiin keskeyttämään
Lisää Kymenlaakson uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.
Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki kotka@yle.fi.