Perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén (sd.) hoputtaa Terveyden- ja hyvinvoinninlaitosta selvittämään, voitaisiinko yli 60 vuotta täyttäneiden joukkorokotukset aloittaa elokuun alussa.

– Tosin kuntakohtaiset erot tulisi ottaa huomioon, Lindén sanoo.

Euroopan lääkevirasto (EMA) ja Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskus (ECDC) antoivat maanantaina suosituksen, että neljättä koronavirusroketeannosta annettaisiin pikaisesti kaikille yli 60-vuotiaille ja koronataudin riskiryhmiin kuuluville.

THL kertoi puolestaan viime viikolla, että se aikoo suositella neljänsiä rokoteannoksia elokuun puolivälistä alkaen kaikille 65 vuotta täyttäneille sekä yli 60-vuotiaille ja 15–59-vuotiaille riskiryhmäläisille syyskuun 1. päivästä lähtien.

THL julkaiseman selvityksen mukaan neljännestä koronarokoteannoksesta hyötyvät eniten 80 vuotta täyttäneet riskiryhmäläiset.

Suomessa päätöksenteko rokotuksista menee yleensä niin, että kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä (KRAR) antaa lausuntonsa ja sitten THL antaa suosituksensa. THL on kertonut, että se aikoo suositella koronarokotusten neljänsien annosten laajentamista loppukesästä.

Viime viikolla julkaistun ennakkotiedon mukaan THL tulee suosittelemaan neljänsiä koronavirusrokotteita jaettavaksi yli 60-vuotiaille ja koronan riskiryhmiin kuuluville 12–59-vuotiaille syyskuun alusta lähtien.

Lue lisää

Euroopan lääkeviranomaiset hoputtavat koronarokotusten nelosannoksia – THL arvioi omaa suositustaan uudelleen