Poliisin massapuhallusratsiat ovat taas alkaneet kahden koronavuoden jälkeen. Näkyikö tauko rattijuopumustilastoissa? Ei.
Rattijuoppoja jäi kiinni yhtä paljon kuin ennen.
– Se on käsittämätön tilasto, mutta kertoo ehkä poliisin työmoraalista. Ammattitaitoa käyttämällä rattijuopumustapauksia kaivettiin täsmävalvontana ja saatiin samanlainen tulos aikaiseksi, kertoo ylikonstaapeli Jari Myllymäki Pohjanmaan poliisilaitokselta.
Epidemian aikana pohjalaispoliisit ottivat tavallista enemmän rikoksen uusijoita eli toistuvasti päihtyneenä ajelevia kiinni. Puhallusratsioissa kiinnijäävät ovat usein ensikertalaisia ja niin sanottuja vahinkorattijuopumuksia.
Myllymäki painottaa poliisipartioiden ammattitaitoa humalaisten kuljettajien tavoittamisessa, erityisesti rikoksen uusijoissa.
– Poliisin mieleen jäävät kasvot ja autot, joilla he liikkuvat, ja missä heitä on tavattu.
Poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta vahvistaa korona-ajan ilmiön näkyneen koko valtakunnassa. Alkoholirattijuopumuksia jäi kiinni suunnilleen saman verran kuin ennen epidemiaa, vaikka massapuhallusratsioita ei tehty.
Pohjanmaan poliisin alueella puhaltamatta jäi tuhansia ja koko Suomessa Ihalaisen mukaan kymmeniä tuhansia, ellei jopa satoja tuhansia liikenteessä liikkuvia.
"Eivät ole tehokkaita, mutta tarpeellisia"
Sekä Ihalainen että ylikonstaapeli Jari Myllymäki korostavat massapuhallusratsioiden ennaltaehkäisevää merkitystä.
Kun poliisiin tiedetään olevan liikenteessä ja tekevän puhallutuksia, autolla liikkumista saatetaan miettiä entistä tarkemmin parin tuopin jälkeen.
– Se tiedetään jo ennestään, että isot puhallusratsiat eivät tuota käytettyyn työntekijämäärään nähden niin hyvää tulosta. Vaikka se ei ole tehokasta, sitä on kuitenkin tarpeellista tehdä jossain määrin, Ihalainen toteaa.
Päihtyneitä kuljettajia poliisi tavoittaa liikenteestä monella tavalla. Muun muassa poliisin ammattitaitoa tukevat tekniset apuvälineet, jotka ovat kehittyneet Ihalaisen mukaan vuosien aikana.
– Jokaisessa poliisiautossa on rekisterikilven lukulaite, joka näyttää, onko auto esimerkiksi katsastamaton. Sellaiseen kun kiinnittää huomiota, muitakin epäkohtia nousee yleensä esiin.
Rattijuoppoja on enemmän kesällä liikkeellä
Kesäkuukausina rattijuopumustapauksien määrä lisääntyy.
Reilu neljännes rattijuopumuksista paljastuu kesällä, ja se näkyy myös niistä aiheutuneiden loukkaantumisten ja kuolleiden määrän kasvuna.
Liikenneturvan tuoreen kyselyn mukaan joka kymmenes hyväksyy kesälomalla ajamisen pienessä maistissa niin, ettei rattijuopumusraja ylity. Yhtä moni paheksuu sitä, mutta saattaisi silti itse toimia samoin.
Lähes kaikki kuitenkin tiedostavat, että pienikin määrä alkoholia vaikuttaa ajokykyyn.
Jari Myllymäki kertoo, että yleisin poliisille annettava selitys humalatilasta on edellisillan yksi saunakalja.
– Se on ollut niin vahva, että lukemat ovat kauheita vielä seuraavana aamuna. Epäuskottaviahan nämä selitykset ovat, hän hymähtää.
Poliisin haaviin humalaiset kuljettajat jäävät erityisesti suurten kesätapahtumien yhteydessä.
– Valvontaa yritetään keskittää tapahtumien mukaan sinne, missä ihmisiä liikkuu. Vuosi vuodelta liikenteenvalvonnan osuus tapahtumissa on kuitenkin vähentynyt resurssien vuoksi, Myllymäki sanoo.
Huumerattijuopumusten määrä on kasvanut hurjasti
Viime vuonna poliisin tietoon tuli yhteensä yli 17 000 rattijuopumusrikosta.
Myllymäen mukaan pohjalaismaakunnissa rattijuoppojen määrä on suhteessa samaa tasoa kuin muualla Suomessa.
– Useita satoja pitää puhalluttaa ennen kuin seasta löytyy rattijuoppo.
Niin sanottujen huumerattijuopumusten määrä on noussut vuosien aikana hurjasti. Tällä hetkellä Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella noin puolet päihtyneistä kuljettajista ajelee huumausaineen vaikutuksen alaisena.
Pohjalaismaakunnista eniten huumerattijuoppoja on rannikon alueella, jossa niiden osuus on ylittänyt jo puolet kaikista rattijuopumustapauksista.
Myös sekakäyttäjien eli erilaisia päihteitä, kuten alkoholia ja lääkkeitä, sekaisin käyttävien määrä liikenteessä on lisääntynyt.
Suurin osa päihtyneistä kuskeista on vahvassa humalassa
Suurin osa, 64 prosenttia, alkoholirattijuopumuksista ylittää törkeän rajan. Ylikonstaapeli pitää määrää yllättävän suurena.
– Silloin taustalla on yleensä alkoholiongelmaa, ja ajaminen on tiedostettua. Niin sanottuja vahinkorattijuopumuksia on loppujen lopuksi aika vähän, Myllymäki toteaa.
Törkeään rattijuopumukseen syyllistyneellä on tutkimusten mukaan todettu olevan 2,5 kertaa suurempi riski ajaa humalassa uudestaan kuin muilla päihdekuljettajilla.
Myös kuolemaan johtavan onnettomuuden riski on heillä 900-kertainen verrattuna selvin päin ajaviin.
Valtaosa rattijuopumustapauksien kuolemista ja loukkaantumisista tapahtuu taajamien ulkopuolella. Henkilövahingot keskittyvät kesäkuukausille.
Liikenneturvan mukaan viime vuonna yli puolet uhreista menehtyi ulosajoissa ja 30 prosenttia kohtaamisonnettomuuksissa. Menehtyneistä lähes kolme neljästä oli juopuneita kuljettajia, joka kuudes juopuneen matkustaja ja joka kymmenes sivullinen.
Rattijuopumustapauksissa kuolee ja loukkaantuu paljon nuoria.