Päivittäin noin kymmenen hoitohenkilöstöön kuuluvaa on poissa työstä koronaan sairastumisen vuoksi, kerrotaan Itä-Savon sairaanhoitopiiri Sosterista.

Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Essote ei kerro lukuja. Essoten terveyspalvelujen vs. johtaja Minna Mutanen toteaa, että henkilöstö sairastuu koronaan vastaavasti kuin muukin väestö.

Yle kysyi sairaanhoitopiireiltä koronan vaikutusta sairaspoissaoloihin.

Pula sijaisista näkyy töiden järjestelyissä tavallista enemmän

Sijaisista on pulaa molempien sairaanhoitopiirien alueella. Sijaispulan vuoksi sairaanhoitopiireissä on jouduttu järjestelemään töitä. Essotesta kerrotaan, että henkilöstöä on jouduttu siirtämään eri yksiköihin. Sosterissa on jouduttu tekemään vuoronvaihtoja ja tuplavuoroja tavallista enemmän.

– Koronan pitkittyminen lisää henkilöstön väsymystä. Toive koronatartuntojen hiipumisesta kesän ajaksi aikaisempien kesien tapaan ei näytä toteutuvan. Koronatartuntojen vuoksi osastohoidossa olevia on Itä-Savossa enemmän kuin aiempina vuosina ja koronatartunnat pahentavat hoitajapulaa, kertoo Sosterin kuntayhtymäjohtaja Saara Tavi.

Neljänsistä rokotteista voisi olla hyötyä

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Markku Broas on toivonut, että neljännet koronarokotukset laajennettaisiin myös terveydenhuollon henkilöstöön, jotta tartuntoja saataisiin vähennettyä ja terveydenhuollon kantokyky säilyisi.

Tavi pitää ajatusta hyvänä.

– Tartuntojen vähenemiseen rokotuksilla ei liene juurikaan vaikutusta, mutta vakavien tautitapausten vähenemiseen kyllä. Sen vuoksi voisi olla perusteltua kohdistaa neljännet rokotukset myös terveydenhuollon henkilöstölle, sanoo Tavi.