Antti Tuisku, 38, valittelee hieman kipeää selkäänsä. Takana on fyysisesti vaativia keikkoja alkukesän festareilla, joista yksi suurimmista oli viikonloppuna Turun Ruisrockissa. Tuiskun tahtiin tanssimassa oli myös pääministeri Sanna Marin (sd.).

– Hän laittoi mulle viestiä ja kovasti kehui keikkaa ja oli vaikuttunut, Tuisku kertoo.

Laulajan festarikeikat ovat keränneet paljon suitsutusta, ja ihmiset ovat ihastelleet vaativia koreografioita ja loppuun asti hiottua show'ta.

Samaan aikaan kun Tuisku kiertää ympäri Suomea, hän valmistautuu kahteen syyskuun konserttiin Helsingin Olympiastadionilla. Korona on vaikuttanut stadionilla konsertoivista eniten Tuiskuun, sillä hän on joutunut siirtämään keikkojaan kolme kertaa.

Epätoivon ajatuksia

Antti Tuiskun stadionkonsertit piti toteutta alunperin elokuussa 2020. Pandemian takia ne siirrettiin ensin kesäkuulle 2021, sitten syyskuulle 2021 ja lopulta tämän vuoden syyskuulle.

Artisti kertoo, että ensimmäinen siirtäminen pisti mielen matalaksi.

– Olihan se ihan valtava epäusko, että voiko näin oikeasti olla. Mie varmaan pari viikkoa murehdin sitä aika paljonkin, ja asiaa mietti aika itsekkäästi. Sitten tajusin, ettei tämä kosketa vain minua, vaan kaikkia allalla työskenteleviä. On tullut epätoivon ajatuksia, mutta en ole antanut niille hirvittävästi valtaa.

Pahimman alhon jälkeen Tuisku päätti keskittyä asioihin, joihin hän voi vaikuttaa. Hän kirjoitti vuoden ajan hyvinvointia ja itsetuntemusta käsittelevää Menesty!-nimistä kirjaa ja alkoi opiskella lyhytterapeutiksi.

Tuisku haali itselleen uusia projekteja, sillä ei halunnut jäädä laakereilleen lepäämään vaan kehittää itseään. Nyt kaikkea on niin paljon, että opintoja on pitänyt hieman lykätä.

– Kevään ja alkukesän aikana olen huomannut, että nyt alkaa olemaan pikkusen liikaa tarjottimella. Teen kaikkeni, että valmistun loppuvuodesta. Olen joutunut ilmoittamaan koululle, että tämä vähän yllätti, kun maailma vihdoin aukeni ja keikat starttasivat ja stadionille ollaan menossa. Se on sellainen asia, jota haluan priorisoida ja laittaa siihen kaiken energiani ja aikani.

Musiikki tuo ihmiset yhteen

Koronarajoitusten höllennyttyä Antti Tuisku pääsi aloittamaan kevätkiertueensa helmikuun lopulla. Kaksi päivää myöhemmin alkoi Ukrainan sota.

– Siinä meni itsellä fiilikset aallon pohjalta aallon harjalle.Samaan aikaan tajuaa, mitä maailmassa tapahtuu ja sitten me mennään tuonne pitämään ihmisten kanssa hauskaa.

Tuisku on kuitenkin miettinyt asiaa niin, että keikkojen tarjoama yhteenkuuluvuuden tunne on ihmisille tärkeämpää kuin ehkä koskaan.

– Musiikki, kulttuuri ja taide lunastavat paikkansa tässä ajassa. Tämä tekee ihmisille hyvää. Se on ihan käsinkosketeltavaa, miten ihmiset ovat kaivanneet sitä, että pääsevät tapahtumiin fiilistelemään.

Kurinalaista elämää

Antti Tuisku tunnetaan intohimoisena urheilijana, eikä hengästyttävien keikkojen vetäminen onnistuisi ilman rautaista kuntoa. Hän kertoo olevansa elämänsä parhaassa kunnossa, ja kuntohuippu on ajoitettu tähän kesään kuin ammattiurheilijalla ennen olympialaisia. Siihen yhtälöön ei bailaaminen sovi.

– Ruississa vähän sunnareita vedin, mutta senkin lopetin jo kuuden aikaan ja olin maanantaina iloisesti puolentoista tunnin rullahiihtolenkillä.

Tuisku ei koe olevansa 38-vuotiaana vanha, mutta painottaa entistä enemmän lepoa, ruokaa ja treenaamista.

– Oma olotila kiertueen keskellä on erilainen kuin kymmenen tai 15 vuotta sitten. Kyllä tässä tarvitsee kaikki mahdolliset kikkakolmoset ottaa käyttöön, jotta saa itsestään kaiken mahdollisen irti ja palautuu keikkojen jälkeen.

Artisti sanoo, että hänen arkielämänsä on tällä hetkellä tasapainossa.

– Se on tosi kurinalaista ja pyörii pienessä piirissä. Vietän paljon aikaa itsekseni ja päivät ovat hyvin samanlaisia. Se voi näyttää monen silmissä tosi tylsältä. Näin mun täytyy toimia, että pystyn työni tekemään. Se tuo mulle tietynlaista rauhaa.

Stadionia kohti

Antti Tuiskun Bailantai-nimiset konsertit järjestetään Olympiastadionilla 9. ja 10. syyskuuta. Konsepti on pysynyt pitkälti samalta, mitä sen piti olla jo vuonna 2020. Konsertit pohjautuvat juuri ennen koronaa julkaistuun Valittu kansa -albumiin, joka unohtui pandemian jalkoihin.

Tuiskun mukaan konserteissa on neljä eri osiota ja yli kahden tunnin aikana kuullaan 24 kappaletta. Artisti kuvaa show'ta popspektaakkeliksi, ja sitä harjoitellaan lopulliseen kuntoon kolme viikkoa kesän keikkojen jälkeen.

Pitkään odotetut stadionkonsertit ovat pian täällä, mutta Tuisku ei ota niistä liikoja kierroksia.

– Näiden 18 vuoden jälkeen Olympiastadion tuntuu oikealta paikalta mennä esiintymään. Siihen ei liity mitään, että miten se klaarataan. Totta kai klaaraan sen kuin kuka tahansa maailmanluokan artisti.

– Voin liioittelematta sanoa, että Madonna varmaan voisi oppia jotain, jos hän tulisi katsomaan. Aa, että näinkin voi tehdä.

Lue myös:

Antti Tuisku ratsastaa nyt uskonnolla – laulaja kritisoi musiikillaan tapauskovaisuutta ja tekopyhyyttä