Kuopion yliopistollisessa sairaalassa täytyy taas potilastyössä käyttää maskia. Asian vahvistaa ylilääkäri ja osaamiskeskusjohtaja Kimmo Mäkinen. Henkilökunnan on käytettävä sairaalassa kirurgista kasvomaskia tai kokokasvosuojainta eli visiiriä.
Maskiohjeistusta kiristettiin jälleen viime viikon lopulla. Syynä on Mäkisen mukaan muun muassa sairaalan koronapotilaiden määrän kasvu.
Suojaimia ei kuitenkaan tarvitse käyttää esimerkiksi yksin ollessa omassa työskentelyhuoneessa tai vaikkapa ruokalaan mennessä tai palatessa.
Koronalle altistunut työntekijä käyttää maskia kaiken aikaa
Jos sairaalan työntekijä tietää altistuneensa koronalle, hän käyttää kirurgista maskia koko työpäivän ajan kaikissa tiloissa, mainitaan sairalaan ohjeissa. Syömisen ja juomisen ajaksi maskin voi kuitenkin riisua.
Sairaala suosittelee myös vierailijoille kasvomaskin käyttöä.
Aiheesta kertoi ensimmäisenä Savon Sanomat.