Uusien koronatartuntojen määrä on pysynyt Pohjois-Pohjanmaalla tasaisen vähäisinä.
Tautia liikkuu väestön keskuudessa edelleen, mutta sairaanhoidossa tämä ei ole näkynyt lisääntyneinä hoitojaksoina.
Uusia tartuntoja todetaan edelleen viikoittain. Virallinen testaaminen on vähentynyt, joten sairastaminen ei näy tilastoissa.
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin vs. johtaja Juha Korpelaisen mukaan koronatilanne on ollut samankaltainen parin kuukauden ajan.
– Tartuntaluvut ovat olleet samalla tasolla jo pitkän aikaa. Sairaalakuormitus ei ole suuri, mutta sairaanhoidon henkilökuntaa ja heidän omaisiaan on ollut sairaana, joten korona on näyttäytynyt poissaoloina. Toki poissaolojen määrä on laskemaan päin, kertoo Korpelainen.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Oys-erva-alueella on koronapotilaita erikoissairaanhoidossa 21, perusterveydenhuollossa 50 ja tehohoidossa yksi potilas.
Oulun yliopistollisen sairaalan erityisvastuualue on maantieteellisesti laajin, kattaen 51,1 % Suomen pinta-alasta.
Siihen kuuluvat Pohjois-Pohjanmaan, Länsi-Pohjan, Keski-Pohjanmaan ja Lapin sairaanhoitopiirit sekä Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä. Pohjois-Suomen kattavalla erityisvastuualueella asuu n. 740 000 henkilöä.
Lue lisää:
Koronaepidemiassa käänne huonompaan suuntaan, sairaalahoidon tarve lisääntynyt kolme viikkoa – THL: "Nousu syyskauteen näyttää alkaneen
Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.