Koronatartuntojen määrä Keski-Suomessa pysyttelee korkeana kesästä huolimatta, kertoo THL:n jätevesiseuranta. Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Palonevan mukaan koronaviruksen määrät ovat pysytelleet seurannassa samalla tasolla käytännössä vuoden alusta saakka.
– Oikeastaan koko vuosi on odotettu, että ne lähtevät laskuun, mutta eivätpä ne mihinkään ole laskeneet. Lieviä koronoita on yhä liikkeellä todella paljon, Paloneva sanoo.
THL seuraa koronaviruksen jättämiä RNA-jälkiä jätevedessä. Viimeisimmät tulokset ovat kesäkuun lopulta ja kertovat kesäkuun alkupuolen tilanteen.
Viruksen määrässä ei ole tapahtunut merkittävää muutosta tammikuusta alkaen, ei Keski-Suomessa eikä koko maan seurantapaikkakuntien keskiarvossa.
Sairaalakuorma on kevyt
Koronan aiheuttama sairaalakuormitus on Palonevan mukaan silti vähäistä, ja tilanne on pysynyt koronan osalta vakaana sekä erikoissairaanhoidossa että perusterveydenhuollossa.
– Muutoksia ei ole tapahtunut pitkään aikaan. Terveydenhuollon kantokykyä seurataan näin heinäkuun loma-aikana tarkasti, kun työntekijöitä on vähän, eikä korona ole nyt se, joka meitä haittaisi, Paloneva sanoo.
Viime viikon tietojen mukaan koronakuolemia on ollut Keski-Suomessa koko pandemian aikana 96. Sikäli sairaanhoitopiirin tilanne on hyvä, että koko maan väestömäärään ja koronakuolemiin suhteutettuna kuolemia voisi olla tuplasti tuo määrä.
Laajojen rajoitusten kynnys "todella korkea"
Syksyä kohti koronatartuntoihin saattaa tulla jonkinasteista kasvua, kun sään kylmetessä ja lomakauden päättyessä ihmiskontaktit sisätiloissa lisääntyvät.
– Jos nyt jotain pitäisi ennustaa, niin odotan, että tartunnat lisääntyvät mutta vakavat tapaukset eivät. Tämä toki sillä varauksella, että kaikki koronaa koskevat ennustukset ovat menneet enemmän tai vähemmän pieleen, Paloneva sanoo.
Joka tapauksessa hän arvioi, että laajoihin koronarajoituksiin palaamisen kynnys on todella korkea, sikäli kuin jotain uutta, nykyistä vakavampaa tautia aiheuttavaa varianttia ei ilmaannu.
– En usko, että poliittinen kenttä ja yhteiskunta enää lähtisivät laajoihin rajoituksiin, ellei jotain yllättävää tapahdu. Näyttää siltä, että meidän pitää nyt vain elää tämän taudin kanssa, Paloneva sanoo.