Koronatartuntojen määrät ovat sekä Sosterin, että Essoten alueella nousseet edellisviikoista jonkun verran.
Osastohoidossa on molemmissa sairaaloissa muutamia potilaita, mutta tehohoidossa ei ollut ketään.
Sosterin alueella valloillaan on pääasiassa omikron-2-variantti, eikä uudempia variantteja ole vielä tavattu. Essoten alueella noin kolmasosa tartunnoista on uusimman omikron variantin aiheuttamia. Vakavilta tautitapauksilta on kuitenkin vältytty.
Molemmista sairaanhoitopiireistä muistutetaan, että on tärkeää yhä pitää huolta hygieniasta ja pysyä kotona, mikäli koronaoireita ilmenee.
Tuntuuko, että ihmiset ovat jo unohtaneet koronan?
– Kesätapahtumiin osallistutaan runsaasti eikä maskeja enää juurikaan näy, joten näin voisin päätellä. Tärkein ohje on että sairastetaan kotona, ei konsertissa, sanoo Sosterin tartuntatautilääkäri Esa Ruuskanen.
– Korona ei ole hävinnyt mihinkään, sairastuneita on edelleen, muistuttaa Essoten vs. terveyspalveluiden johtaja Minna Mutanen.