Kolumni

Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.

Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa

Helsinkiläisten itsetunnosta ei ole yleensä tarvinnut kantaa huolta.

Tämän kesän alussa kuitenkin alkoi melkein harmittaa pääkaupunkilaisten puolesta.

Mediaotsikoissa kyseltiin, tuliko Stadista ”B-luokan kiekkokaupunki”, kun Leijonien MM-kultaa juhlittiin Tampereella. Kaiken päälle kansainvälinen jääkiekkoliitto päätti, että ensi vuonnakin kisat pelataan loppuun Mansessa.

Helsinkiläisten huoli laajeni pian kattamaan tapahtumat kaiken kaikkiaan. Erilaisia kisoja ja konsertteja on siirtynyt paljon etenkin Tampereelle ja sen uudelle jättiareenalle.

Samaan aikaan Pasilassa jöpöttää autioitunut suurhalli julistamassa, ettei maailma tosiaankaan ole entisensä Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Nyt hallin venäläisomistus on raskas taakka.

Tampere on toki hyötynyt Venäjän vastaisista pakotteista, mutta menestyksen takana on paljon muutakin.

Jo ennen kevään karkeloita Tampere mitattiin ties kuinka monennen kerran Suomen vetovoimaisimmaksi kaupungiksi. Tampereelle halutaan muuttaa ja siellä halutaan käydä.

Ja nyt sen ovat huomanneet myös valveutuneet pääkaupunkilaiset.

Viime aikoina Helsingissä käydessäni olen saanut kuulla paljon uteluja Tampere-ilmiöstä. Eräs kollega kysyi kesäkuun alussa ehkä se oleellisimman:

Mistä buumi alkoi? Rohkeasta raitiotieratkaisustako? Ja onko entisellä tamperelaisella kunnallispoliitikolla, Sanna Marinilla jotain tekemistä tämän kanssa?

Kysymykset ovat ymmärrettäviä. Tampereen ratikkapäätös on tullut valtakunnallisesti tunnetuksi ehkä eniten siksi, että lähes miljoona ihmistä on katsonut internetistä yhtä videota marraskuulta 2016. Siinä nykyinen pääministerimme silloisena valtuuston puheenjohtajana panee uutta joukkoliikennemuotoa pelkäävät paikallispoliitikot kuriin.

Minun mielestäni Manse-ilmiö ei kuitenkaan alkanut ratikasta. Ratkaiseva henkinen käänne koettiin jo reilut kolme vuotta aiemmin.

Ratikkaa ennen kaupungin ainoa puheenaihe oli Rantaväylän tunneli, jossa valtatie 12 kulkee yli kahden kilometrin matkan kallion sisällä Tammerkosken ali. Liikenteen siirtäminen maan alle avasi mahdollisuuden rakentaa Näsijärven rantaan huippuluokan moderni asutusalue tuhansille ihmisille.

Tunneli valmistui aikataulussa ja sovitun budjetin rajoissa. Salaisuus tämän takana oli allianssimalli, jossa kaupunki ei joudu kantamaan kaikkia riskejä. Hanketta toteuttavat yritykset joutuvat myös kaivamaan kuvetta, jos urakka niin sanotusti pissii.

Mutta siitä, miten tunnelin aukaiseminen syyskuussa 2013 varmistettiin, ei paljon puhuta enää.

Sosiaalidemokraatit – silloin perussuomalaisten suosiosta pelästyneinä – vastustivat hanketta. Ja olivat jopa onnistua estämään sen, kunnes ratkaisevalla hetkellä neljä demarinaista vaihtoi puolta. Hanna Tainio, Johanna Loukaskorpi, Riitta Ollila ja Tarja Jokinen vaaransivat oman poliittisen uransa, uhmasivat ryhmäkuria ja antoivat ratkaisevat äänet tunnelin hyväksi.

Uskallan väittää, että siinä ratkaistiin kaupungin kehityksen henkinen suunta. Tulevaisuususko voitti populismin.

Rohkeat naiset saivat omiltaan kunnon harjauksen – erään hiipuneen populistimaisterin lanseeraamaa termiä lainaten.
Yksi keskeinen harjaaja kirjoitti blogin otsikolla ”Sunnuntaijärkytys”. Siinä hän kuvasi kvartettia näin:

”He ovat päättäneet rikkoa yhdessä sovitun linjan ja pettäneet näin myös vaalilupauksensa äänestäjilleen. Tästä olen hyvin pahoillani ja surullinen”.

Blogin kirjoittaja oli nimeltään Sanna Marin. Hänen kunniakseen todettakoon, ettei hän ole poistanut vanhoja kirjoituksiaan verkosta.

Tunnelipäätös ei ollut ensimmäinen kerta, kun historiallinen tamperelainen hanke pelastetaan hiuksenhienosti perikadolta. Hugo Simbergin kulttuurihistoriallisesti korvaamattomat freskot Johanneksen kirkossa eli nykyisessä Tampereen tuomiokirkossa haluttiin heti tuoreeltaan maalata piiloon rakennuksen valmistuessa vuonna 1907.

Seurakuntaneuvosto äänesti niiden kohtalosta. Yhden äänen enemmistöllä ne saivat jäädä.

Jotkut olivat silloinkin rohkeita. Ja keitä he olivatkin, heillekin Tampere on kiitollisuudenvelassa. Simbergin taide on tänäänkin yksi kaupungin ylpeyksiä.

Matti Mörttinen

Kirjoittaja on pirkanmaalainen (mutta ei tamperelainen) tietokirjailija ja toimittaja.

Voit keskustella kolumnista 15.7. klo 23.00 saakka.