Vaasan keskussairaalan ylilääkäri Peter Niemisen mukaan koronatilanne on Pohjanmaalla rauhallinen, mutta koronavirusta kuitenkin vielä esiintyy.

Tällä hetkellä Pohjanmaalla hoidetaan sairaaloissa ja osastoilla alle kymmentä potilasta.

– Uusia tapauksia tulee vähemmän, Nieminen kertoo Yle Österbottenille.

Virallisissa testeissä käy alle sata päivässä, mutta kotitestit ovat yleisiä varsinkin lomien aikana.

Nieminen kertoo, että on useita tapauksia, joissa ihmiset ovat saaneet tartunnan toisen kerran. Siksi on tärkeää kiinnittää jatkossakin huomiota oireisiin.

Omikron B1 ja B2 ovat edelleen päävariantit Pohjanmaalla. Helsingissä yleinen B5-variantti ei sen sijaan ole yleistynyt Pohjanmaalla.

Neljättä rokoteannosta suositellaan kaikille yli 80-vuotiaille ja 70-79-vuotiaille riskiryhmään kuuluville. Vaikeasta immuunivajauksesta kärsiville on tarjolla viides rokoteannos.

Nieminen uskoo, että syksyllä on odotettavissa myös jonkinlainen uusi aalto, mutta uskoo sen olevan lievä.

– Tuskin tulemme näkemään suurempia rajoituksia, Nieminen sanoo.

Artikkeli on käännetty Yle Österbottenin toimittaja Lina Nystrandin artikkelista: Coronaspridningen i Österbotten saktar av – störst smittorisk i umgängeskretsen