Kolumni

Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.

Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa

Sekä koronakriisillä että Ukrainan sodalla on hopeareunus, joka on väriltään vihreä. Vuonna 2020 koronan rajoitustoimien vuoksi matkustaminen ja muu taloudellinen toiminta vähenivät niin paljon, että vuosikymmenten kasvun jälkeen ilmastopäästöt notkahtivat alaspäin ensimmäisen kerran herran aikoihin.

Ukrainan sota on puolestaan nostanut bensan hinnan pilviin. Pahimpien koronasulkujen aikana eli toukokuussa 2020 yleisimmin henkilöautoissa käytetyn 95 -oktaanisen bensan litrahinta oli keskimäärin 1,28 euroa. Nyt pari vuotta myöhemmin hinta on noin kaksinkertainen. Myös tämä on hyvä uutinen ympäristölle.

Kun YK:ta oltiin perustamassa toisen maailmansodan jälkeen, Winston Churchill lausui, ”Älä anna koskaan hyvän kriisin mennä hukkaan”. Juuri nyt meillä on mahdollisuus pelastaa maapallo lapsillemme vähentämällä riittävän rajusti fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Siksi – vaikka kuinka sattuisi – bensan hinnan nousu on niin hyvä asia.

Mutta entä ne, joiden on pakko ostaa kallista bensaa ja tinkiä muusta välttämättömästä kulutuksesta? Jos heille sanoo, että ostakoot sähköauton, se kuulostaa samalta kuin ennen Ranskan vallankumousta kuningatar Marie Antoineten suuhun (virheellisesti) laitettu lausahdus – rajusta leivän hinnan noususta kimpaantuneille alamaisilleen hänen väitetään tokaisseen: syökööt leivoksia!

On vaikeaa tietää, keille bensan hinnan nousu aiheuttaa ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. Asiaan vaikuttavat tulotason lisäksi monet seikat kuten perherakenne, asuin- ja työpaikka, joukkoliikenne ja harrastukset.

Bensaan kuluu paljon rahaa, ja siksi sen kallistuminen kiihdyttää inflaatiota. Toisin kuin esimerkiksi leivän hinnan kallistuminen, tämä on kuitenkin hyvää eli toivottua inflaatiota. Jos bensan hinnan ei anneta nousta, sen kulutus ei vähene eikä ilmastotavoitteita saavuteta.

Poliitikoilla on kuitenkin suuri houkutus sekoittaa bensa ja leipä keskenään. Eikä kyse ole vain oppositiosta. Hallitus päätti helmikuussa energiapaketista, jossa työmatkavähennyksen ylärajaa nostetaan. Päätös hyödytti eniten suurituloisia autoilijoita.

Jännittävän esimerkin energian hintashokin pehmentämisestä pienituloisille tarjoaa yllättävä maa – Iran. Presidentti Mahmoud Ahmadinejad poisti vuonna 2010 energian hintatuet, minkä seurauksena bensiinin hinta nelinkertaistui ja dieselin yhdeksänkertaistui .

Vastapainoksi Iran otti käyttöön eräänlaisen perustulon. Koska hallitus ei pystynyt tunnistamaan pienituloisia, tuki maksettiin kaikille. Samansuuruisen tuen vaikutus oli kuitenkin kaikkein suurin pienituloisille. Toisin kuin pelättiin, tuntuva tukisumma ei vähentänyt työn tarjontaa.

Mitä Suomi voisi tästä oppia?

Toivottavasti päättäjiemme pöksyt kestävät, eikä energiahintojen nousua lähdetä suitsimaan veronalennuksilla. Päinvastoin tarvitsemme entistä korkeampia veroja ja hintoja fossiilisille polttoaineille – ja samaan hengenvetoon uudenlaisia keinoja hinnannousun kompensoimiseksi pienituloisille.

Pidän lupaavimpana keinona energiahintojen nousua kompensoivaa perustukea. Se olisi samankaltainen kuin paljon puhuttu perustulo, mutta toimisi erillään sosiaaliturvasta. Monet vastustavat perustuloa, jos sen käyttöön otto heikentää olemassa olevaa sosiaaliturvaa.

Pyrkimys pelastaa maapallo fossiilisten polttoaineiden käyttöä vähentämällä ei ole yksilötason sosiaalinen riski – kuten sairaus tai työttömyys. Se on kaikkien yhteinen talkoo, johon jokaisen tulisi osallistua kykyjensä ja tarpeidensa mukaan. Perustuki auttaisi tasaamaan taakkoja.

Heikki Hiilamo

Kirjoittaja toimii Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessorina ja Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professorina.

Kolumnista voi keskustella 1.7. klo 23.00 saakka.