Useissa Euroopan maissa koronavirustartuntojen määrät ovat nousseet viime viikkoina. Syynä on paitsi lähes kaikkien rajoitusten poistaminen, myös omikronmuunnoksen uusien alavarianttien ärhäkämpi leviäminen.

Ranskassa rokotuksista vastaava ministeri Alain Fischer sanoi keskiviikkona, että uusien todettujen tartuntojen määrä oli tiistaina korkeimmillaan kahteen kuukauteen. Vuorokaudessa todettuja tapauksia oli yli 95 000.

France 2 -kanavalla puhunut Fischer sanoi, että Ranskassa on epäilyksettä meneillään uusi korona-aalto. Hän lisäsi, että henkilökohtaisesti kannattaisi maskipakkoa julkisessa liikenteessä.

Omikronmuunnoksen uudet alavariantit BA.4 ja BA.5 ovat nostaneet tartunnat nousuun lähes kaikkialla Euroopassa. Euroopan tartuntatautikeskuksen ECDC:n mukaan BA.5 -alavariantista on tulossa dominoiva alueella.

Variantit eivät ole vaarallisempia kuin aiemmatkaan, mutta ne vaikuttaisivat olevan tarttuvampia. Se taas voi johtaa sairaalahoidon tarpeen ja kuolleiden määrän kasvuun, sanoi ECDC.

– Pandemia on taas kiihtymässä, lämpimästä säästä huolimatta, sanoi Pariisin Raymond-Poincarén sairaalan tartuntatautien erikoislääkäri Benjamin Davido Ranskan radiossa brittilehti Guardianin mukaan.

– Uudet alavariantit BA.4 ja BA.5 ovat 10–15 prosenttia aiempia tartuttavampia ja se antaa virukselle lisäpotkua, Davido jatkoi.

Sairaalaan joutuneiden määrä on Ranskassa kasvanut noin 27 prosenttia ja tehohoitopotilaiden määrä 17 prosenttia viikossa.

Portugalissa dramaattinen nousu

Ranskaa vielä pahempi tilanne on kuitenkin Portugalissa, missä tapausten määrä on kohonnut dramaattisesti. Uusien rekisteröityjen tartuntojen seitsemän päivän keskiarvo miljoonaa asukasta kohden oli maanantaina 2 043, mikä on tällä hetkellä maailman toiseksi korkein luku.

Sekä sairaalahoitoon joutuneiden määrä että kuolleiden määrä on lähtenyt nousuun Portugalissa. Iso osa sairaalahoitoon joutuneista on BA.5-variantin tartuttamia.

Tartuntojen määrä on lähtenyt nousuun myös Saksassa, Italiassa, Espanjassa, Kreikassa, Hollannissa, Britanniassa ja Tanskassa.

Saksassa tartunnat ovat lähteneet nousuun, ja viranomaiset varoittavat koronan "kesäaallosta". Erityistä huolta aiheuttaa syksy ja talvi, ja viranomaiset varautuvat jo koulujen pitämiseen auki, hauraiden ihmisten suojelemiseen ja sairaaloiden toimintakapasiteetin lisäämiseen.

Kreikassa ja Italiassa tapausmäärät ovat melkein kaksinkertaistuneet viikossa.

– On kolmas pandemiakesä, emmekä ole vieläkään oppineet läksyämme, sanoi italialaisprofessori Walter Ricciardi Guardianin mukaan.

Britanniassa puolestaan tartunnat ovat lisääntyneet 43 prosentilla viikossa. Tartuntoja on Englannissa noin yhdellä 50 ihmisestä, Skotlannissa yhdellä 30 ihmisestä ja Walesissa yhdellä 45 ihmisestä, sanoo Britannian tilastokeskus ONS.

Myös sairaalahoidon määrä on kasvanut: Englannissa 31 prosentilla.

The British Medical Journalin mukaan uudet alavariantit näyttäisivät pääsevän kiertämään syntynyttä immuniteettiä paremmin kuin aiemmat. Niinpä aiemmin sairastettu tauti tai rokotteetkaan eivät suojaa aivan yhtä hyvin tartunnoilta. Vakavaa tautimuotoa vastaan rokotteet kuitenkin yhä vaikuttaisivat suojelevan.

Tanskassa syksyllä neljännet koronarokotukset

Tanska puolestaan aikoo tarjota syksyllä neljännen koronavirusrokotteen riskiryhmille sekä kaikille yli 50-vuotiaille, sanoi Tanskan hallitus keskiviikkona.

Tarkoituksena on rokottaa syyskuun puolivälistä alkaen noin 2,5 miljoonaa tanskalaista, kertoo Tanskan yleisradioyhtiö DR.

Koronavirustartuntojen määrä on jälleen noussut Tanskassa viime viikkoina.

Erityisesti BA.5 on levinnyt Tanskassa nopeasti. Pääministeri Mette Frederiksen sanoi, että variantin leviäminen alkoi aiemmin kuin odotettiin.

Alavariantin aiheuttamat tartunnat ovat nyt noin 59 prosenttia kaikista uusista tartunnoista Tanskassa.