Koronavirustilanne on Kainuussa rauhallinen. Koronavirusta on edelleen liikkeellä, mutta epidemia jatkaa rauhoittumista, kerrotaan Kainuun sotesta.

Kainuussa on voimassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaiset suositukset.

Viidettä koronarokoteannosta suositellaan voimakkaasti immuunipuutteisille kaksitoista vuotta täyttäneille. THL:n päivitetyn suosituksen mukaan viides annos voidaan antaa, kun neljännestä on kulunut 4–6 kuukautta.

THL:n alustavien tutkimustulosten mukaan neljännen rokoteannoksen jälkeinen vasta-aineiden määrä jää vakavasti immuunipuutteisilla keskimäärin kolmasosaan terveiden aikuisten kolmannen annoksen jälkeisestä rokotevasteesta. Vakavasti immuunipuutteisilla rokotevasteet vaihtelevat, sillä immuunipuutoksen vakavuus vaikuttaa vasteen suuruuteen.

Kainuussa neljäs koronarokote on tarjolla, kun kolmannesta annoksesta on kulunut 3–4 kuukautta:

Kainuun kuntien rokotuspisteiden aukioloajat löytyvät muun muassa Kainuun soten verkkosivuilta. Rokotukset jatkuvat Kainuussa kesäkuun ajan, mutta heinäkuussa ei järjestetä rokotuksia.

Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.