Korona-aikana moni halusi pihan ja oman tuvan. Omasta talosta maksettiin jopa yli pyyntihinnan.
Nyt Suomessa on tapahtunut käänne. Kymmenen suurimman kaupungin osalta ainoastaan Oulussa omakotitalojen kauppamäärät olivat tammi-toukokuussa viime vuotta korkeammat.
Suurimmat laskut kauppamäärissä ovat Jyväskylässä (-28 prosenttia), Espoossa (-27 prosenttia) ja Tampereella (-25 prosenttia). Pääkaupunkiseudulla ja Tampereella jäädään omakotitalojen kauppamäärissä jopa poikkeusaikaa edeltävistä vuoden 2019 luvuista.
Luvut selviävät Huoneistokeskuksen tilastoista.
Ylen suorassa lähetyksessä etsittiin syitä ilmiöön. Toimittaja Anna Sirénin haastateltavina olivat Huoneistokeskuksen Pirkanmaan myyntijohtaja Panu Paanila ja OP Koti Pirkanmaan toimitusjohtaja Timo Voutilainen.
Ovatko ihmiset säikähtäneet inflaatiosta, korkojen noususta ja energian hinnan noususta? Vai mikä on hyydyttänyt omakotitalojen kaupan?
– Vuosi sitten vietiin kaikki käsistä. Nyt omakotitaloja on vähän myynnissä, Voutilainen sanoo.
Tilanne ei dramaattinen
Voutilainen muistuttaa, että vertausvuonna eli viime vuonna asuntoja myytiin ennätysmäärin. Siksi tilanne ei ole Paanilan ja Voutilaisen mukaan niin dramaattinen.
– Pirkanmaalla on melkein 50 prosenttia vähemmän asuntoja myynnissä kuin ennen, Paanila sanoo.
Toukokuussa myytävien asuntojen määrä lisääntyi Voutilaisen mukaan. Paanilan mukaan tarjonnassa päästään pikku hiljaa normaalitasoon, mutta tämä kestää hetken.
Pari viime vuonna on ollut hankalat, koska asunnot ovat menneet niin nopeasti kaupaksi ja hinnat ovat nousseet.
– Normaalitilanne olisi kaikkein mukavin. Myyjä on monesti myös talon ostaja, joten ei hänellekään hyvä, että hinnat ovat korkeita, Voutilainen sanoo.
Tampereen vetovoima nostaa hintoja
Tampereen vetovoima on nostanut hintoja keskimäärin enemmän kuin valtakunnallisesti.
Uutiset hintojen noususta saavat ihmiset välillä panttaamaan ostopäätöstä. Tämä ei poista tarvetta, jos on tarvetta isommalle asunnolle. Odottaessa hinnat usein Voutilaisen mukaan nousevat.
– Oikea hetki ostaa asunto on silloin, kun itsellä on se tarve. Ne, jotka ovat jääneet odottamaan, ovat harvoin voittaneet, Voutilainen sanoo.
Energiahinnat vaikuttavat
Kiinteistövero ei Paanilan mukaan vaikuta yleensä ostopäätökseen. Sen sijaan öljy- ja kaasulämmitteistä taloa voi olla hitaampi myydä. Maalämpö on se, mitä toivotaan.
– Suora sähkö ja öljy ovat hieman haasteita.
Lainojen korko vaikuttaa enemmän ostopäätökseen asuntosijoittajalla kuin omakotitalon ostajalla. Korot ja ennusteet ovat maltillisia, joten nekään eivät vielä vaikuta markkinoilla.
Sen sijaan realismi vaikuttaa. Moni haluaisi asua omakotitalossa, mutta ei hintojen vuoksi pysty. Monelle taas omakotitalo on loppuelämän koti ja mummula, eikä sitä haluta laittaa myyntiin.
Omakotitaloja tulee myyntiin, kun esimerkiksi lapset lähtevät pesästä ja ihmiset haluavat pienemmän talon mökin lisäksi. Näitä saisi tulla vielä enemmän myyntiin, koska uusia lapsiperheitä riittää.
– Kun korona tuli, omakotitalosta tuli myös työpaikka ja juhlapaikka. Omakotitaloja haetaan eniten ja niitä on vähiten myynnissä. Meillä on kohtaamisongelma, Voutilainen sanoo.
Lue lisää:
Katso Ylen laskurista, miten korkojen ennätysnousu vaikuttaa asuntolainaasi
Selvitimme, miksi nyt nostetaan tarkoituksella asuntolainojen korkoja, kun hinnat ovat muutenkin korkealla
Yhdysvaltain keskuspankki nosti roimasti ohjauskorkoa – vastaavasta toimesta miltei 30 vuotta
Juttua korjattu kello 12.58: tekstiin lipsahtanut maaöljy korjattu maalämmöksi.