– Lapsi, joka on 9-vuotias, opettelee nyt 5–6-vuotiaiden juttuja. Ikävä kyllä korona on tehnyt tehtävänsä myös uimataitoon, kertoo Helsingin kaupungin liikunnanohjaaja Tanja Kautiainen uimastadionin altaan reunalla.
Konkreettisesti Kautiainen on nähnyt eron ohjaamissaan lasten uimakouluryhmissä, joissa on monen tasoisia uimareita. Jotkut lapset sukeltavat jo tottuneesti, joillekin taas kelluminen ja korvien kastelu saattaa olla vierasta ja siksi pelottavaa.
Kautiaisen mukaan uimakouluun osallistuu lapsia yhä heikommilla ennakkotaidoilla. Koronan suljettua hallit yhä useampi lapsi jäi ilman uintikokemusta parhaassa opetteluiässä eli 5–6-vuoden ikäisenä.
Huoleen lasten uimataidon heikkenemisestä yhtyy Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto SUH:n koulutussuunnittelija Tero Savolainen.
Savolaisen mukaan tänä syksynä kolmannelle luokalle saattaa tulla oppilaita, jotka ovat täysin uimataidottomia eivätkä ole koskaan käyneet uimahallissa.
– Meillä on paljon kurottavaa, jotta saisimme tällaiset oppilaat uimataitoisiksi.
Suuria alueellisia eroja uimataidoissa
SUH:n keväällä kunnille teettämässä kyselyssä nousi esiin koronarajoitusten vaikutukset lasten uimataidoissa. Kysely on osa valtakunnallista uimataitotutkimusta.
Tutkimustulosten mukaan lasten uimataito on heikentynyt pandemian aikana ja alueelliset erot ovat kasvaneet.
Tietoja tutkimukseen kerättiin kyselyllä esi- ja alakouluikäisten uimataitoisuudesta. Samalla liitto tiedusteli kuntien uimaopetuksen järjestämistä. Vastauksia tuli noin 200 kunnasta.
Savolaisen mukaan joissain uimahalleissa on järjestetty opetusta, vaikka halli olisi ollut muuten kiinni. Toisaalta on myös halleja, joissa opetusta ei ole ollut koko koronan aikana.
– Meillä on lapsia, jotka eivät ole päässeet harrastamaan uintia koulun uinninopetuksen yhteydessä viimeiseen kahteen vuoteen, Savolainen kertoo.
Jo ennen pandemiaa osassa kunnista lapset saivat säännöllistä ja tavoitteellista opetusta esikoulusta kuudenteen luokkaan saakka, kun taas joissain kunnissa lapset saattoivat vierailla alakoulun aikana uimahallissa vain muutamia kertoja.
Korona on syventänyt eroja entisestään. Uimahallien ollessa kiinni kunnat eivät ole voineet järjestää uimaopetusta täysimääräisesti. Kyselyn mukaan lähes 40 prosenttia kunnista arvioi koronarajoitusten heikentäneen lasten uimataitoa.
Viiden vuoden välein toteutettavan valtakunnallisen uimataitotutkimuksen lopulliset tulokset julkaistaan loppuvuonna.
Oppimisvajeen kuromiseen kaksi ratkaisua
Vanhempien rooli lasten veteen totuttamisessa ja kuntien toimenpiteet lasten uimataidon edistämiseksi ovat Savolaisen mukaan avainasemassa taitojen kartuttamisessa.
Hän suositteleekin vanhempia suuntaamaan näin kesällä uimapaikoille lasten kanssa totuttelemaan vedessä olemiseen ja hakemaan uintimetrejä.
Myös Tanja Kautiainen heittäisi kapulan uimaopettelun aloittamisesta koteihin.
– Nyt kun uimahallit ja maauimalat ovat auki, niin uimaan vaan. Lasten kanssa leikkimään veteen.
Tulevana syksynä on kuntien aika pohtia, millaisilla toimenpiteillä oppimisvajetta saataisiin kurottua kasaan niiden oppilaiden kohdalla, joilla uimataito on heikkoa, Tero Savolainen sanoo.
Hän nostaa esiin kuntien uimataitoisuutta nostavista toimenpiteistä Porin maauimalan, jonne alle 18-vuotiaat pääsevät kesäkuun ajan ilmaiseksi polskimaan.
Uimataitojen opettelu alkaa veteen totuttelulla
Helsingin uimastadionin altaassa lapset pelaavat ja leikkivät Tanja Kautiaisen ohjauksessa. Huomaamattaan voi vaikka oppia uimaan.
Kautiaisen mukaan oppiminen tapahtuukin parhaiten leikin varjolla.
Uimakouluihin on Helsingissä kova tunku eikä kaikille halukkaille ei riitä paikkoja uimakoulussa.
Uimisen perustaitoja voi opetella myös kotona.
Veteen totuttelu alkaa pienestä pitäen yhteisistä pesuhetkistä, Tero Savolainen sanoo. Kun vesi on elementtinä ja ympäristönä tuttu, ei uima-altaaseen meno jännitä liikaa.
Koulujen uimaopetuksella on Savolaisen mukaan myös tärkeä asema lasten uimataidon tukemisessa ja kehittymisessä.
Uimataito tuo turvaa
SUH:n mukaan Suomessa hukkuu vuosittain tapaturmaisesti 100–150 ihmistä.
– Vaaratilanne voi sattua kenelle tahansa, myös uimataitoisille. Uimareiden on hyvä muistaa, että uidaan rannan suuntaisesti, jotta jalat yltävät tarvittaessa pohjaan, sanoo SUH:n viestintäasiantuntija Niko Nieminen.
Lapset ovat usein luonnostaan kiinnostuneita vedestä ja leikkivät mielellään sen äärellä.
Nieminen muistuttaa, että lasten kanssa rannalla ollessa on oltava tarkkaavainen.
– Pulikoivia ja leikkiviä lapsia tulee valvoa herkeämättä ja riittävän lähellä.
Uimataito tuo turvaa ja vapautta liikkua vedessä, vesillä ja veden äärellä.
Uimastadionilla polskivat uimakoululaiset ovat myös halukkaita oppimaan.
5–6-vuotiaiden uimakouluryhmään osallistuneet Ahti Sillanmikko ja Aura Toivonen Tsuboi kertovat, että tämän päiväisellä tunnilla on opittu muun muassa sukeltamista ja vedessä liukumista.
Nikolas Tikkanen ja Eelis Halla-Aho toivoisivat, että oppisivat uimakoulun aikana uimaan.
Voit keskustella aiheesta 23.6. kello 23:een saakka.
Lue myös:
Uimahallien koronasulku aiheutti lasten uimataitoon paikoin suurtakin vajetta, selviää kunnille tehdystä kyselystä
Uimisen into voi hiipua, jos parhaassa oppimisiässä ei pääse polskimaan – asiantuntijaa huolettaa korona-ajan vaikutus lasten uimataitoon
Korona vei lapsilta uintiopetuksen ja syntyi huoli uimataitojen ruostumisesta – Ammattilaiset vetoavat vanhempiin: Käykää lastenne kanssa uimassa
Riittääkö sinun uimataitosi? Kolmasosa aikuisista ei täytä uimataidon vaatimuksia