Uusin koronavariantti BA.5 ei ole lisännyt sairaalakuormitusta Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. Sen osuus koronatartunnoista on kuitenkin jo noussut noin 30 prosenttiin.

Tiedossa ei vielä ole, aiheuttaako variantti vakavampaa tautia kuin aiemmat omikronvariantit.

– BA.5-variantti ei vaikuta olevan yhtä keuhkohakuinen virus kuten viime vuoden deltavariantti, ja todennäköistä on, että sen aiheuttamien infektioiden taudinkuva vertautuu aikaisempiin omikronvariantteihin, TYKSin infektiolääkäri Harri Marttila sanoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tiedotteessa.

Uusia terveydenhuollon testillä varmistettuja koronavirustapauksia todetaan Varsinais-Suomessa nyt keskimäärin vajaa sata tapausta päivässä. Näytteitä otetaan saman verran kuin elokuussa 2020, eli pariin vuoteen näytemäärät eivät ole olleet niin matalat kuin nyt. Tutkituista näytteistä positiivisia on 30 prosenttia.

Ilmaantuvuus laskenut

Koronan ilmaantuvuus on laskussa Varsinais-Suomessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuorein luku on 254 kahdelta viikolta 100 000 asukasta kohden.

Toistaiseksi sairaalahoidon kuormitus on hitaasti laskenut ja tiistaina aamulla TYKSin sairaaloissa oli 15 koronapotilasta hoidossa. Näistä potilasta suurimalla osalla korona oli lisälöydös.

– Sairaalakuormitus ei ole toistaiseksi lähtenyt kasvuun uuden omikronvariantin myötä, mikä tietysti on positiivinen uutinen. Toivomme, että tilanne pysyisi rauhallisena, sillä Etelä-Afrikassa ja Portugalissa BA.5-variantin aiheuttamat epidemia-aallot ovat jääneet edellisiä aaltoja pienemmiksi, Marttila kertoo.

– Sairaala pärjää näillä nykyisillä potilasmäärillä hyvin ja näytteenottokapasiteetista pidetään huolta läpi kesän, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä sanoo tiedotteessa.