Soite supistaa koronatoimia kesällä, sillä tartuntojen määrä on laskenut selvästi.
Koronavirustestausta vähennetään, juhannusviikosta lähtien näytteenotto ja koronaneuvontanumero toimivat virka-aikaan, kello 8–16.
Lisäksi Soiten koronarokotuskeskukset Kokkolassa ja Perhonjokilaaksossa (Vetelin Passeli) sulkevat ovensa.
Rokotuksia annetaan heinäkuun alusta (4.7.) lähtien pääterveysasemilla Kokkolassa ja Vetelin Tunkkarilla. Pääterveysasemille varataan koronarokotuksiin sopivat tilat.
Myös muissa rokotuspisteissä voi heinä-elokuun ajan saada koronarokotuksia, mutta aiempaa supistetummin. Tässä linkissä ovat Soiten rokotuspisteiden aukiolot.
Soiten koronajoukkorokotuksista vastaava Jukka Aro kertoo, että THL on ennakoinut koronatartuntojen lisääntyvän syksyllä. Silloin varmasti pohditaan, laajennetaanko rokotuksiin oikeutettujen ryhmää nykyisestä. Aron mukaan Soitessa varaudutaan mahdollisesti muuttuvaan tilanteeseen.
14.6. kello 17.05 lisätty Jukka Aron kommentteja.