Huvipuisto Puuhamaan odotukset tälle kesälle ovat korkealla. Janakkalan Tervakoskella sijaitseva huvipuisto odottaa tälle kaudelle noin seitsemän prosentin kasvua kävijämäärään. Viime vuonna huvipuistossa kävi kahden kesäkuukauden aikana noin 70 000 kävijää. Puistonjohtaja Ilkka Vaskio uskoo, että kotimaanmatkailun buumi jatkuu.

– Matkailun osalta on tullut paljon sellaista patautunutta kysyntää ja osa lähtee nyt ulkomaille, mutta uskon, että vielä löytyy käyttäjiä kotimaan kohteillekin, Vaskio arvioi.

Korona piinasi kahtena edelliskesänä myös Puuhamaata. Vaskio toivoo, että koronahuolet alkavat olla jo ohi.

– Edelliskesinä korona oli vähän niin kuin stand-by -tilassa, eivätkä ne olleet sitä kovinta koronajaksoa, ja näin uskotaan ja toivotaan, että korona helpottaisi vielä lisää.

Lasten huvittelupaikka Puuhamaa avautui Tervakoskella vuonna 1984. Tänä kesänä Puuhamaa on auki 7. elokuuta asti.

Lue myös: Tervakosken Puuhamaa avaa porttinsa juhannuslauantaina – puistoon pääsee kerralla 3000 vierailijaa

Puuhamaa vähentää sääherkkyyttä – huvipuisto avaa sisäleikkipaikan ensi kesäksi

Tervakosken Puuhamaassa odotetaan vilkasta heinäkuuta