Oulun kaupungin terveyspalveluissa on tällä hetkellä tavallista enemmän ruuhkaa, joka johtuu paitsi työntekijäpulasta myös asiakkaiden peruuttamattomista ajoista.

Henkilöstövajetta on nyt jylläävien influenssa- ja koronatartuntojen vuoksi, ja samaan aikaan on myös hoitoalan ammattiliittojen työtaistelutoimiin liittyviä ylityö- ja vuoronvaihtokieltoja.

Asiakkaiden peruuttamattomia ajanvarauksia on myös ollut tänä keväänä tavallista enemmän, todennäköisesti koronavirustartunnoista johtuen.

Aikojen peruminen olisi tärkeää, sillä ne paitsi hidastavat kaupunkilaisten hoitoon pääsyä, myös aiheuttavat sairaanhoidolle ylimääräisiä kustannuksia.

– Kun sovitut vastaanottoajat jäävät perumatta, aikoja ei voida siirtää jonossa oleville potilaille, vaan ne jäävät kokonaan käyttämättä, muistuttaa Oulun kaupungin vs. terveysjohtaja Jarkko Huusko.

Eniten peruuttamattomia poisjääntejä on neuvolapalveluissa, kouluterveydenhuollossa sekä sairaanhoitajien ja lääkäreiden vastaanottotoiminnassa.

Peruuttamaton poisjäänti aiheuttaa kustannuksia myös potilaalle itselleen. Oulun kaupunki perii monessa tapauksessa peruuttamattomasta ajasta täysi-ikäisiltä 51,50 euroa, ellei ilmoittamatta jättämiselle ole hyväksyttävää syytä. Varatut ajat pitäisi peruuttaa viimeistään edeltävänä päivänä.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.