Terveyden ja hyvinvoinnin laitos laajentaa Ylen tietojen mukaan neljänsien rokotusten suosituksia koskemaan 70–79-vuotiaita, jotka kuuluvat ensimmäiseen ja toiseen riskiryhmään. Näille ryhmille suositellaan neljänsiä rokoteannoksia, kun kolmannesta rokotteesta on kulunut kolme kuukautta.
Ensimmäiseen riskiryhmään kuuluvat yli 12-vuotiaat, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus tai tila. Niitä ovat esimerkiksi aktiivisessa hoidossa oleva syöpätauti tai lääkehoitoinen tyypin 2 diabetes. Toiseen riskiryhmään kuuluvat yli 12-vuotiaat, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistava sairaus tai tila. Ryhmään kuuluvia sairauksia ovat esimerkiksi jatkuvaa lääkitystä vaativa astma tai vaikea sydänsairaus. Katso THL:n sivuilta tarkemmat tiedot riskiryhmistä.
Tällä hetkellä neljännen rokoteannoksen saavat 80 vuotta täyttäneet tai vakavasti immuunipuutteiset. Neljänsiä rokotteita on annettu myös pitkäaikaisissa hoivayksiköissä sekä koti-tai omaishoidossa oleville henkilöille.
Pyrkimys kansalaisten yhdenvertaiseen kohteluun
THL perustelee muutostaan uusilla tiedoilla, joiden mukaan 70–79-vuotiailla on vakava riski sairastua vakavaan koronavirustautiin. Riski on tuoreimpien tietojen valossa suurempi kuin 80-vuotiailla, jotka eivät kuulu ensimmäiseen tai toiseen riskiryhmään.
Aiemmin THL on kertonut laajentavansa neljänsiä rokotuksia aikaisintaan loppukesästä tai syksyllä.
Rokotusten laajentamisen syynä on THL:n mukaan kansalaisten yhdenvertainen kohtelu.
Aiempia Omikron-muunnoksia helpommin tarttuva Omikron BA.5-variantti leviää tällä hetkellä nopeasti myös Suomessa. HUS:n diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen totesi vastikään Lääkärilehdessä, että tämä voi tietää uutta tartunta-aaltoa jo ennen syksyä.
THL ja sosiaali-ja terveysministeriö järjestävät tänään viimeisen koronainfon ennen kesää. Tilaisuus alkaa klo 10, ja sitä voi seurata Ylen verkkosivuilla ja Yle Areenassa.
Lue myös:
Uuden sukupolven koronarokotteesta ei odoteta läpimurtoa, mutta se on yksi peruste olla laajentamatta neljänsiä rokotuksia
Kuolleisuus on kasvanut, mutta THL ei tingi neljänsien koronarokotteiden ikärajasta – "En uskonut silmiäni", sanoo Maijaliisa Aho, 72
Valmistautuminen uuteen korona-aaltoon on jo aloitettu – ministeri Lindén ennakoi, että neljännen rokotteen ikäraja laskee