Viimeiset pari vuotta ovat olleet opiskelijoille raskaita. Huolta on aiheuttanut osittainen siirtyminen etäopetukseen ja harjoittelun puuttuminen.

Kulunut lukukausi on kuitenkin ollut helpompi, kerrotaan pohjalaiskouluista; oppilaat ovat pystyneet opiskelemaan yhä enemmän lähiopetuksessa ja erilaista tukea, kuten pienryhmäopetusta, on ollut tarjolla.

Kevään aikana ammattiin valmistuneita on juhlittu pohjalaisissa ammattioppilaitoksissa.

Näytöt pystytty tekemään

Keski-Pohjanmaan koulutuskuntayhtymä Kpedun rehtori Sirkku Purontaus sanoo, että opiskelijoille on ollut helpompi löytää harjoittelupaikkoja.

Ainoastaan media-alalla opiskelevilla on ollut vaikeuksia tapahtumien puuttumisen vuoksi, mutta Purontauksen mukaan harjoittelut on silläkin alalla saatu hoidettua.

Käytännönläheisten alojen opiskelu etänä on herättänyt huolta korona-aikana ammattiin valmistuneiden taidoista pärjätä työelämässä.

Purontaus toteaa, että ammattitaitovaatimukset on saavutettu ja näytöt on pystytty tekemään normaalisti. Muutamassa tapauksessa on näyttö annettu oppilaitoksessa.

– Tilanne on onneksi parempi. Opiskelijat ovat saaneet hyvin harjoittelupaikkoja ja pystyneet tekemään näytön harjoittelupaikassaan. Yksikään tutkinto ei jäänyt tekemättä harjoittelun puutteen vuoksi. Mutta kyllä opiskelijat ovat henkisesti olleet kovilla.

Vaasan ammatillisen koulutuksen organisaatio Vamiasta rehtori Åsa Stenbacka on samoilla linjoilla.

– Työnantajat ovat tiedostaneet, että nämä nuoret ovat heidän tulevia työntekijöitään. Nyt on työvoimapula monella alalla ja nuoria halutaan mielellään harjoitteluun, Stenbacka sanoo.

"Hankin paperit ja menen töihin"

Kpedusta merkonomiksi valmistunut kokkolalainen Emin Basalak tiesi jo nuorena mikä häntä kiinnostaa.

Kuudennella luokalla Basalakin luokka vieraili Vaasassa yrittäjäpajalla. Siellä Basalak laitettiin "oppiin" Nordealle ja hän huomasi, että pitää työstä kovasti.

– Tykkäsin olla siellä töissä ja huomasin, että pankkiala sopii minulle. Ajattelin, että opiskelen ensiksi merkonomiksi ja sitten ekonomiksi tai tradenomiksi. Hankin paperit ja menen sitten pankkiin töihin.

Basalak opiskelee kaksoistutkintoa ammattilukiossa. Vaikka merkonomin paperit on nyt hankittu on lukiota jälkellä vielä vuosi ja sen jälkeen kirjoitukset.

– Ensiksi oli kyllä raskasta opiskella molemmissa oppilaitoksissa. Lukiossa on kyllä raskaampaa. Kun pääsi takaisin ammattikouluun, sain ottaa hieman rennommin,vaikka kyllä minä silti opiskelin, Basalak naurahtaa.

Harjoittelupaikan kanssa oli hieman haasteita. Kauppoihin kyllä pääsi helposti, mutta aika monessa muussa yrityksessä ei haluttu harjoittelijoita ottaa koronan takia tai niissä työskenneltiin vielä etänä.

Basalak sai kuitenkin harjoittelupaikan Kokkolan kaupungintalolta ja pystyi antamaan ammattitutkintoon tarvittavan näytön.

Lähiopetuksesta iloisia

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdis­tykseen (KeKo) puheenjohtaja Markus Heikkinen toteaa, että korona on kyllä näkynyt heillä koulussa monellakin tapaa. Poikkeustilassa on opiskeltu.

– Oli kyse sitten työssäoppimispaikoista tai etäopiskelusta niin kyllä se on näkynyt. Kyseessä oli suuri muutos joka ikiselle perustutkintoa opiskelevalle. Lähiopetukseen pystyttiin palaamaan, mutta kyllä työssäoppimispaikat ovat vielä vähän hukassa, Heikkinen toteaa.

Heikkisen mukaan sekä koulun että KeKon järjestämät kyselyt kertovat, että oppilaat ovat iloisia siitä, että on palattu takaisin lähiopetukseen.

– On nähty, että lähiopetuksessa oppii parhaiten ja se on erittäin ystävällinen ympäristö opiskelijoille.

Kpedu saa Heikkiseltä myönteistä palautetta siitä, että sieltä on tullut tukea oppilaille.

Yhteisöllisyys kärsi

Seinäjoella oppilaiden hyvinvointiin ja opiskeluun on paneudettu monin eri tavoin.

Seinäjoen koulutuskeskus Sedun rehtori Pasi Artikaisen puhelin on soinut tasaiseen tahtiin huolestuneiden oppilaiden ja vanhempien soitoista. On oltu huolestuneita siitä, miten opiskelija saa suoritettua kursseja ja harjoitteluja ajallaan.

Nyt viimeistään on havahduttu siihen mikä laajempi merkitys koululla ja opettajalla onkaan, sanoo Artikainen. Hän kertoo, että kyllä jonkun verran oppimisvajetta on havaittu.

– Meillä on käytössä nuorille laajat tukitoimet ja pienryhmät. Lisäksi nuorille on järjestetty täydentävää osaamista lähiopetuksessa. Mutta kyllä yhteisöllisyys on kärsinyt.

Lue seuraavaksi:

Voiko kampaajaksi oppia etäopetuksessa? Korona-aikana ammattiin valmistuneiden osaamisesta ovat huolissaan työnantajat ja yrittäjäjärjestö

Lapsen tokaisu oli tikarinisku Jaana Mäntysen sydämeen – kolmivuorotyön jättänyt lähihoitaja on yksi kymmenistä tuhansista alanvaihtajista

Oppivelvollisuus laajeni ja tilastoissa uudistus näyttää hyvältä – lukujen takana oppilaitosten henkilökunta venyy osaamisensa äärirajoille