Koronavilkun käyttö lakkaa keskiviikkona. Asian vahvistaa Ylelle THL:n teknologia- ja riskienhallintajohtaja Aleksi Yrttiaho.

Sosiaali- ja terveysministeriö tiedotti jo huhtikuussa, että Koronavilkusta luovutaan, kun sitä koskevat lait lakkaavat olemasta voimassa kesäkuun lopussa. Lakeja ei ole tarkoitus jatkaa.

Yrttiahon mukaan sovelluksen käytölle ei ole enää perusteita rokotusten yleistyttyä, epidemiatilanteen muututtua ja laajamittaisesta testauksesta ja jäljityksestä luopumisen jälkeen.

Koronavilkku otettiin Suomessa käyttöön 31. elokuuta 2020.

Yrttiahon mukaan sovellus oli käytössä parhaimmillaan 2,5 miljoonalla eli enimmillään noin 40-50 prosentilla älypuhelimen omistavista suomalaisista. Loppuvaiheessa käyttö oli pudonnut miljoonan tietämille.

– Koronavilkun kautta tartunnasta ilmoitettiin noin 64 000 kertaa. Taloustutkimuksen tekemän kyselytutkimuksen mukaan koronavilkun käyttäjistä 23 prosenttia kertoi saaneensa koronavilkun kautta ilmoituksen altistumisesta, Yrttiaho sanoo.

Yrttiahon mukaan koronavilkun budjetti oli 6 miljoonaa euroa ja EU-rahoitusta siihen saatiin noin 150 000 euroa. Budjetista noin 900 000–1 000 000 euroa jäi käyttämättä.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Korj. 31.5. klo 23.15 EU-rahoitus 150 000 miljoonaa -> 150 000 euroa.

Aiheesta aiemmin:

Koronavilkku aiheuttaa tartunnanjäljittäjille jopa enemmän haittaa kuin hyötyä – ylilääkäri: "Olen poistanut sovelluksen kotipuhelimestani"

Koronavilkku-sovellus osoittautui menestykseksi – puolet lataustavoitteesta saavutettiin jo muutamissa tunneissaKoronavilkku-sovellus osoittautui menestykseksi – puolet lataustavoitteesta saavutettiin jo muutamissa tunneissa