Kaksi vuotta sitten Sari Peltosella ei ollut syytä hymyyn.
Savon Kinot Oy:n toimitusjohtaja oli joutunut sulkemaan kaikki viisi elokuvateatteriaan, koska koronarajoitukset määräsivät niin. Taloudelliset menetykset olivat suuret, mutta pahempaa oli epävarmuus tulevasta.
Peltosen johtama perheyritys joutui lomauttamaan työntekijänsä ensi kertaa sen yli 30-vuotisessa historiassa.
– Kyllä se koville otti. Onneksi täyssulkua kesti lopulta vain muutaman kuukauden, Peltonen kertoo.
Korona-aikana Savon Kinojen asiakasmäärät vähenivät jopa 80 prosentilla. Kunnon virkistymistä on ollut nähtävillä vasta aivan viime viikkoina.
– Huhti- ja toukokuu olivat jo melkein koronaa edeltävällä tasolla. Kokoontumisrajoitusten poistuminen ja pari hittielokuvaa ovat saaneet yleisöä palaamaan, Peltonen sanoo.
Isot ensi-illat ovat palanneet
Tulevasta kesästä Sari Peltonen odottaa vilkasta. Suomen elokuvateatteriliiton puheenjohtajan Tero Koistisen mukaan muutkin alan toimijat uskovat samaan.
Odotuksia nostavat lukuisat korkean profiilin ensi-illat.
– Uusi Top Gun tuli jo ja oli välittömästi Suomen katsotuin elokuva. Kohta sitä seuraavat uusi Jurassic World, Lightyear, Thor ja lukuisat kotimaiset, Koistinen luettelee.
Koistisen mukaan yksittäisten hittielokuvien merkitys teattereille on suuri. Esimerkiksi vuonna 2011 Harry Potter -sarjan päätösosa nosti heinäkuun yhdeksi koko vuoden vilkkaimmista elokuvakuukausista. Tavallisesti keskikesä ei ole elokuvien kulta-aikaa.
Suurten ensi-iltojen paluu on Koistisen mukaan merkki alan hitaasta tervehtymisestä.
– Kaksi vuotta ehdittiin kituuttaa, mutta nyt on taas valoa tunnelin päässä. Elokuvateattereita ei korona-aikana juurikaan kaatunut, mutta erittäin tiukille ne joutuivat – etenkin kaikkein isoimmat toimijat.
Uusista teatterihankkeista huhutaan
Savon Kinot on Suomen kolmanneksi suurin elokuvateatteriketju. Sillä on elokuvateattereita Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Etelä-Savon maakunnissa.
Sari Peltosen mukaan yhtiön jatko ei ollut tiukimpinakaan hetkinä uhattuna. Yritykselle myönnettiin viime vuonna runsaat 400 000 euroa Valtiokonttorin kustannustukia, mikä auttoi pahimman vaiheen yli.
– Kiinni kurottavaa on jäänyt, mutta usko tulevaan on vahva. Kun nyt ei vain tulisi enää uusia rajoituksia, niin kyllä tästä selvitään, Peltonen sanoo.
Ennen korona-aikaa suomalaiset elokuvateatterit tahkosivat 2000-luvun parhaita katsojalukujaan. Tero Koistinen sanoo yritysten uskon alaan olevan edelleen piinkova.
– Raisioon ja Seinäjoelle avattiin äskettäin uudet elokuvateatterit ja vastaavia huhuja on muualtakin Suomesta. Investointihaluja on, mutta kahden vuoden korpitaival hidastaa nyt ikävä kyllä tätä kehitystä, hän kertoo.
Mitä ajatuksia juttu herättää? Voit keskustella aiheesta 2.6. klo 23.00 saakka.
Lue myös:
Korona ajoi elokuvateatterit suohon – kolme yrittäjää aloittaa nyt bisneksen, jossa ei Finnkinoa kaivata: "Pitää olla hieman hullunrohkea"
Elokuva menetti yli miljoona katsojaa, kun elokuvateatterit pantiin joulun jälkeen kiinni – henkeä pidetään yllä kaverinäytöksillä