Rovaniemen Teatteri keräsi päättyvänä näytäntökautena 21 826 katsojaa. Korona rajoitti esityksiä pitkin näytäntökautta.
Syksyllä, kun kausi alkoi, yleisöä sai ottaa maksimissaan puolet katsomotiloista. Joulukuussa yleisörajoitukset loppuivat koronapassin ansiosta. Vuodenvaihteessa tuli jälleen voimaan 20 hengen kokoontumisrajoitus, ja teatteri perui esitykset joulukuun lopussa 13. helmikuuta saakka.
Teatterin esityskalenterissa oli alun perin 350 esitystä. Niistä peruttiin kaikkiaan 124.
Näytäntökauden katsotuin esitys oli karaokeshow Kuumia aaltoja, joka keräsi 4 065 katsojaa. Anu P – tarina Posion suuresta naisesta esityksen näki 3 274 katsojaa.
– Erityisen iloisia olemme Lapin kiertueesta, jonne pääsimme vihdoin koronan jälkeen. Myös taidetestaajien runsas määrä ja heidän antamansa hyvä palaute lämmittävät mieltä. Tänä kautena yli 1 700 Lapin kahdeksasluokkalaista näki Hirvimetsä-esityksen, teatterin toiminnanjohtaja Sari Alatalo sanoo tiedotteessa.
Edelliskaudella vain runsaat 7 000
Edellisellä näytäntökaudella 2020-2021, jolloin koronapandemia oli alkuvaiheessa, katsojia oli yhteensä 7 111 ja esityksiä oli 155. Tuolloin syyskaudella katsojien määrää rajoitettiin 50-163 välillä. Kevätkaudella katsojarajoitukset vaihtelivat 16-50 välillä.
Lisäksi esityksiä ei ollut lainkaan 2 maaliskuuta - 11. huhtikuuta 2021 välisenä aikana. Loppukeväästä olivat voimassa ensin 20 henkilön, sitten 50 henkilön rajoitukset katsomossa.
Täydennetty 27.5. kello 14.51 edellisnäytäntökauden luvut juttuun.
Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.