Suuret kaupungit odottavat, että valtion koronatuki joukkoliikenteelle jatkuisi myös tänä vuonna. Valtion lisätalousarviosta odotetaan ratkaisua vielä toukokuussa.
Esimerkiksi Lahden seudun liikenteessä matkustajamäärät ovat noin 30 prosenttia pienemmät kuin ennen koronaa vuonna 2019, mikä tarkoittaa myös merkittäviä tulonmenetyksiä.
Viime vuonna valtion koronatuki paikkasi Lahden joukkoliikenteen menetyksiä noin kahdella miljoonalla eurolla.
Pientä piristystä nähtävissä
Lahdessa viime aikoina matkustajamäärissä on kuitenkin havaittu pientä piristymistä. Myös esimerkiksi lähimaksun käyttöönoton ja vyöhykemuutosten toivotaan tuovan kasvua joukkoliikenteeseen.
Lahden seudun liikenteen uusittu runkolinjasto tulee kokonaan käyttöön heinäkuun alusta. Matkustajille uudistus näkyy muun muassa linjanumeroiden ja reittien muutoksina.
Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.