Kymenlaaksossa suositellaan nytetätöitä ja -kokouksia, jos töiden tekeminen kotona on mahdollista ja tarkoituksenmukaista. Aiemmin voimassa oli alueellinen etätyösuositus.
Kymsoten johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa kertoo tiedotteessa, että tästä lähtien työnantajan oma harkinta korostuu.
– Maailma on muuttunut koronan myötä, ja osa työnteon uusista käytännöistä, kuten etätyömahdollisuus, on tullut jäädäkseen. Jos henkilö esimerkiksi epäilee korona-altistumista, kannattaa arvioida henkilön mahdollisuudet etätyöhön, omaan tilaan ja maskin käyttöön, Mäntymaa kertoo.
Alueellinen koronakoordinaatioryhmä kokoontui keskiviikkona käymään läpi Kymenlaakson tautitilannetta, joka on rauhoittunut toukokuun aikana.
Tilanne helpottaa
Koronatartuntojen määrä on laskenut tasaisesti. Viikolla 18 todettiin 856 ja viime viikolla 630 uutta tartuntaa. Tartunnat keskittyvät kaupunkeihin, ja Kotkassa on hieman enemmän tartuntoja kuin Kouvolassa.
Eniten tartuntoja todetaan keski-ikäisillä. Syynä saattaa Kymsoten mukaan olla se, että terveydenhuollon testeihin hakeutuvat erityisesti työikäiset henkilöt. Sairaalahoidossa on 14 potilasta, joilla on koronavirustartunta, mutta kaikilla sairaalahoidon syy ei ole koronavirus. Liikkeellä on myös influenssaa ja vatsatautia.
Positiivisten näytteiden osuus on enää 38,5 prosenttia otetuista näytteistä. Aiemmin keväällä yli puolet näytteistä oli positiivisia.
Myös sote-ammattilaisten tartunnat ovat laskeneet selvästi, mutta työntekijöiden tartunnat kuormittavat silti terveydenhuoltoa edelleen jonkin verran.
Alueellinen koronakoordinaatioryhmä kokoontuu nyt kahden viikon välein, ja seuraava kokous on 1. kesäkuuta.
Lisää Kymenlaakson uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.