Kouvolan kauppakeskus Veturin kävijämäärät ovat kasvaneet keväällä tasaisesti. Samaan aikaan vuosi sitten koronrajoitukset olivat tiukemmat esimerkiksi ravintoloissa. Tällä hetkellä rajoituksia ei ole.
– Etenkin alueellisen maskisuosituksen poistaminen viimein myös Kymenlaaksossa toukokuun alussa on vaikuttanut kävijäkehitykseen suosiollisesti ja selkeästi, kertoo kauppakeskusjohtaja Monica Kuusinen.
Suomen kauppakeskus yhdistyksen mukaan kauppakeskusten kokonaismyynti nousi lähes yhdeksän prosenttia vuoden ensimmäisinä kuukausina. Veturissa mennyt huhtikuu oli Kuusisen mukaan myynnillisesti kaikkien aikojen toiseksi paras.
Käytännössä Veturin myynti lähestyy pikkuhiljaa normaaliaikoja, vaikkei sekään vielä ole varmaa, mitä normaalit ajat ovat Ukrainan sodan aikana ja pandemian jälkilaineilla.
Veturissa parhaiten ovat porskuttaneet ruokakauppa ja päivittäispuoli sekä rakentamispuoli ja vapaa-ajan myynti. Kahviloilla, ravintoloilla ja esimerkiksi viihdepalveluilla myynti on parantunut koronarajoitusten hellittäessä.
Veturin tiloista on vuokrattuna tällä hetkellä 97,5 prosenttia. Koko maassa keskimäärin toimialalla vuokrausaste on 94,2.
Lue lisää:
Korona ajoi elokuvateatterit suohon – kolme yrittäjää aloittaa nyt bisneksen, jossa ei Finnkinoa kaivata: "Pitää olla hieman hullunrohkea"
Yrityksille halutaan tiukempia rajoituksia Kymenlaaksossa – Tykkimäen sauna pohtii tilojen sulkemista