Vasemmistoliiton kansanedustaja Matti Semi joutui jäämään pois tiistain eduskunnan Nato-äänestyksestä koronatartunnan vuoksi.

– Harmittaa todella paljon, että juuri nyt sattui korona.

Semi kertoo, että hänen olisi tehnyt mieli lähteä eduskuntaan koronatartunnasta huolimatta.

– Kotona sanoivat, että et voi lähteä sinne tartuttamaan ihmisiä. Olisin äänestänyt vastaan.

Keskustan kiuruvetinen kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen ei myöskään osallistunut äänestykseen. Hän on vastikään saanut kolmannen lapsensa.