Koronaviruksen aiheuttamista kuolemista pitäisi puhua enemmän, katsoo HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen. Ongelmana on hänen mukaansa muun muassa se, että tautiin menehtyneistä vaikeneminen tuottaa ihmisille väärän kuvan pandemiatilanteesta.
– Kuolleisuuden voimakas kasvu on jäänyt vähän pimentoon. Toivoisin aktiivisempaa tilannekuvan seurantaa ja tilanteeseen puuttumista. Jos kuolleiden määrä pysyy tällä tasolla, se on aikamoinen katastrofi, Lehtonen sanoo.
Kevään aikana koronaan on menehtynyt jopa yli 200 henkilöä viikossa. Esimerkiksi 18.4.–1.5. koronavirustartuntaan liittyviä kuolemia kirjattiin THL:n rekistereihin peräti 474 kappaletta. Huomioitavaa asiassa kuitenkin on, että THL laskee koronakuolemiksi menehtymiset, jotka ovat tapahtuneet 30 päivän sisällä positiivisesta koronatestistä eli henkilö voinut kuolla myös muusta syystä.
Jos sama tahti jatkuu, se tarkoittaa noin 10 000:ta tautiin menehtynyttä ihmistä vuodessa. Se olisi Lehtosen mukaan nykyaikana valtava määrä kuolemia tartuntatautiin.
– Puhumme merkittävästä kansanterveydellisestä uhasta, hän jatkaa.
Lehtonen sanoo, että hänen tarkoituksenaan ei ole pelotella, mutta hän pitää tärkeänä sitä, että asiat kerrotaan niin kuin ne ovat. Koronaviruksen kohdalla on edelleen kyse vakavasta taudista.
– Meillä kuolee tällä hetkellä todella suuri määrä henkilöitä koronainfektioon, Lehtonen toteaa jälleen painokkaasti.
– Menehtyneiden määrästä ja ikäjakaumasta pitäisi kertoa aktiivisesti viikoittain, hän jatkaa.
Toukokuun 5. päivään mennessä koronavirukseen oli kuollut THL:n mukaan Suomessa 4 150 ihmistä.
Pahimmillaan Suomi saattaa koronakuolemissa nousta Lehtosen mukaan väkilukuun suhteutettuna jopa ohi Ruotsin, jonka tilannetta on kauhisteltu Pohjanlahden tällä puolen koko pandemian ajan.
– Niin käy, jos rokotussuoja hiipuu ja mitään rajoitustoimia ei ole. Väestö on tuolloin yhtä alttiina koronalle ja sen aiheuttamille kuolemille kuin epidemian alussa, Lehtonen sanoo.
Kaksi kertaa asukasmäärältään suuremmassa naapurimaassa on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin noin 19 000 ihmistä. Ruotsissa kuolleisuus tautiin on ollut viime kuukausina laskussa, kun taas Suomessa suuri osa koronakuolemista on tapahtunut tämän vuoden puolella ja tahti on kiihtynyt kesää kohti mentäessä.
Jos kuolemista ei puhuta, halukkuus ottaa rokote saattaa laskea
Monet ovat saattaneet jättää rokotussuojansa päivittämättä pandemian edellyttämälle tasolle, koska heidän käsityksensä koronaviruksen aiheuttamasta vaarasta on väärä.
– Näemme korkeista kuolleisuusluvuista, että virus kiertää edelleen väestössä ja tappaa riskiryhmiin kuuluvia.
Keskeinen keino estää koronakuolemia on rokotussuojan ylläpitäminen, muistuttaa Lehtonen.
Rokotteita pitäisi Lehtosen mielestä markkinoida näkyvämmin ja kannustaa rokotussuojan ylläpitoon. Tämä tarkoittaisi käytännössä jatkuvaa muistuttamista siitä, että rokotukset ovat hyödyllisiä ja tehokkaita.
– Pitäisi myös kertoa, että tauti on sellainen, että se voi tappaa merkittävän määrän ihmisiä, jos rokotussuojasta ei huolehdita.
Piikille pitäisi edelleen yrittää saada myös ihmisiä, joilla ei ole vielä lainkaan rokotuksia, sanoo Lehtonen. Lisäksi olisi tärkeää kannustaa varsinkin vakavan taudin riskissä olevia ottamaan tehosteannoksensa.
– Rokotukset eivät anna pysyvää suojaa. En ole ihan varma, riittääkö edes kerran vuodessa vai täytyykö kaksi kertaa vuodessa jatkossa antaa tehosteita.
Lehtonen kiirehtisi neljänsiä annoksia entistä nuoremmille
Lehtonen ihmettelee yhä Suomen korkeaa neljänsien annosten antamisen ikärajaa. Toinen tehosteannos eli neljäs rokote annetaan Suomessa pääasiassa yli 80-vuotiaille ja immuunipuutteisille, kun useissa muissa maissa sitä suositellaan huomattavasti nuoremmille.
– Rokotuksia pitäisi antaa nimenomaan ennalta ehkäisevästi. Pidän erikoisena ajatusta, että alettaisiin rokottaa vasta, kun 60-70-vuotiaita alkaa kuolla tautiin. Siinä vaiheessa, kun ihmisiä kuolee tautiin, ollaan pahasti myöhässä.
Esimerkiksi USA:ssa neljättä annosta suositellaan kaikille yli 50-vuotiaille, Ranskassa yli 60-vuotiaille ja Ruotsissa yli 65-vuotiaille.
Kolmannen annoksen antaman suojan on arvioitu hiipuvan tartuntaa vastaan jo muutamien kuukausien kuluttua, mutta vakavaa tautia vastaan rokotteet suojaavat THL:n mukaan ainakin kuusi kuukautta.
Valitettava tosiasia on, että vaikka syksyllä aloitettaisiin tehosterokotukset nuoremmille, keväällä kuolleet eivät enää herää henkiin, Lehtonen muistuttaa.
– Veroja on maksettu koko elämä sen takia, että eläkkeelläkin saisi olla ja nauttia eläkepäivistä. Jos selviää 75-80-vuotiaaksi, Suomessa on vielä kymmenkunta elinvuotta jäljellä. Luulen, että suurin osa seniorikansalaisista nauttisi niistä mielellään, jos siihen on mahdollisuus. Siinä mielessä tämä tartuntatauti täytyy pitää kurissa, hän toteaa.
Voit keskustella aiheesta perjantaihin 13.5.2022 kello 23 saakka.
Lue lisää:
WHO arvioi: Koronan vuoksi kuollut lähes 15 miljoonaa ihmistä viime vuoden loppuun mennessä – luku on kolminkertainen virallisiin tilastoihin nähden
Koronakuolemien määrä kasvaa nopeasti – kysyimme, miksi THL laskee lukuihin muitakin kuin selkeitä koronataudin aiheuttamia kuolemia