Pyöräilyharrastus otti tuulta alleen koronan aikana, kun ihmiset etsivät turvallisia ulkoiluharrastuksia.
Pyöräilybuumi jatkaa yhä kasvamistaan. Tämä näkyy monessa satakuntalaisessa pyöräliikkeessä pitkinä huoltojonoina ja sekä pyörien että varaosien saatavuusongelmina.
Esimerkiksi porilaisesta Pyörä-Porista kerrotaan, että sähköpyörää voi tällä hetkellä joutua odottamaan joulukuuhun asti.
Eurajoen Pyöräkorjaamon yrittäjä Jani Keskilän mukaan huoltojono on tällä hetkellä suurin piirtein kaksi ja puoli viikkoa.
– Se on aika lyhyt jono. Viime keväänä jono oli pahimmillaan kuusi viikkoa pitkä. Varaosien saatavuudessa on isoja eroja, joitain tiettyjä osia voi joutua odottamaan vuoteen 2024 asti.
Varaosien saatavuuteen vaikuttavat paljon uutisoitu komponenttipula ja koronapandemian aiheuttamat ongelmat suurten valmistajien tehtailla.
– Yksi iso valmistaja joutui koronan takia esimerkiksi sulkemaan tehtaan Malesiassa, Keskilä sanoo.
Tunnelin päässä on valoa
Jani Keskilä kuvaa varaosien tämän hetkistä saatavuutta huonoksi.
– Aiemmin se oli todella huono, joten tunnelin päässä on valoa. Tunneli vaan on kovin pitkä.
Keskilä arvioi, että ensi keväänä tilanne on jo parempi – mikäli korona ei pahenna tilannetta uudestaan.
Saatavuusongelmat eivät liity vain tiettyihin varaosiin. Pinnat, ketjut, vaihteiden osat, jopa renkaat – kaikesta on pulaa. Ja kun pyöräilyharrastuksen suosio on kasvanut muuallakin kuin Suomessa, myös pula osista on maailmanlaajuinen.
Jos tiettyä osaa ei ole saatavilla, on käytettävä luovuutta.
– Olen löytänyt aika hyviä vastaavia komponentteja. Eri valmistajilta yleensä löytyy jotain, Keskilä sanoo.
Yrittäjänä Keskilä on tietysti tyytyväinen siihen, että töitä riittää.
– Se on ihanaa, kun on töitä. Tämä varaosien tilanne hiukan vaan rajoittaa ilon tunnetta, kun ei pysty palvelemaan kaikkia asiakkaita.
Pyörien liisaus lisääntynyt
Yksi tämän kevään ilmiöistä on leasing-pyörien suosion kasvu.
Yritykset ovat alkaneet tarjota vuokrapyöriä työsuhde-etuna myös Satakunnassa.
– Viime syksynä ja erityisesti tänä keväänä olen kuullut monen suusta, että työpaikka alkaa tarjota tällaista mahdollisuutta, Jani Keskilä kertoo.
Hän kuvaa leasing-ilmiötä isoksi, ja se on tuonut alalle myös uusia toimijoita.
– Tässäkin vaan se saatavuus hieman rajoittaa. Varsinkin, jos halutaan se kaikkein paras sähköpyörä, Keskilä naurahtaa.
Voit keskustella aiheesta Yle Tunnuksella. Keskustelu on auki 11.5. kello 23 saakka.
Aiheesta lisää:
Pyöräkorjaajista on huutava pula – polkupyörämekaanikkoja kouluttaa vain yksi koulu Suomessa
Fillarikuumetta poteva voi joutua odottamaan yli vuoden: toimitusvaikeudet piinaavat kiihtyvää polkupyöräkauppaa myös tänä keväänä
Pyörien varastaminen pyörävarastosta on kasvava ilmiö, sanoo poliisi – katso vinkit pyörän suojaamiseksi