Pakkausteollisuus painii ennennäkemättömän materiaalipulan kanssa. Saatavuusongelmia on tietyissä muovilaaduissa ja alumiinissa mutta myös kuitupohjaisissa raaka-aineissa kuten paperissa.
Korkean kysynnän ja heikon saatavuuden takia useiden raaka-aineiden hinnat ovat nousseet poikkeuksellisen korkealle. Esimerkiksi alumiinin hinta on arviolta kaksinkertaistunut puolen vuoden aikana.
Hintojen nousu on siirtymässä pakkausten hintoihin ja alkaa sitä kautta näkyä myös kuluttajien kukkaroissa.
Pakkausyritykset poikkeuksellisessa tilanteessa
Parikymmentä vuotta pakkausalalla toiminut Reijo Kauppi ei muista, että raaka-aineiden hankkiminen olisi koskaan aiemmin ollut yhtä työlästä kuin nyt. Kauppi toimii elintarvikepakkauksia valmistavan KM-yhtymän yksikön päällikkönä Joensuussa.
– Työpäivät ovat muuttuneet totaalisesti vuoden takaisesta. Aamupäivisin yritän hankkia raaka-aineita eri kanavista ja iltapäivisin neuvottelen raaka-aineista ja hinnoista asiakkaidemme kanssa.
KM-yhtymä on osa suomalaista pakkauskonsernia Pyroll Pakkauksia. Konsernilla on Suomessa yhdeksän tehdasta ja se valmistaa pakkauksia isoille kotimaisille elintarvikealan brändeille.
Pyrollin toimitusjohtaja Mika Lankila arvioi, että jokainen suomalainen perhe käyttää viikossa kymmenen yrityksen valmistamaa pakkausta. Viime aikoina niiden valmistus on ollut jatkuvaa luovimista.
– Olemme joutuneet ostamaan raaka-aineita varastoihin, muuttamaan reseptejä ja etsimään korvaavia tuotteita, Lankila kertoo.
Hinnat nousseet pilviin
Suomen Pakkausyhdistyksen toimitusjohtaja Antro Säilä arvioi, että yrityksistä alkoi kantautua viestiä materiaalipulasta runsas vuosi sitten.
– Ensin muovin raaka-aineiden hinta lähti nousemaan, sitten metsäteollisuus huomasi tilaisuutensa tulleen ja myös kuituraaka-aineiden hinnat nousivat, Säilä kertaa.
Hänen mukaansa materiaalipula on näkynyt Suomessa juuri poikkeuksellisen nopeana ja voimakkaana hintojen nousuna.
Raaka-aineista käydään kauppaa maailman markkinoilla, mikä tarkoittaa, että suomalaiset pakkausvalmistajat joutuvat kilpailemaan kansainvälisten jättien kanssa.
Mika Lankilan mukaan raaka-aineiden hinnoista on tällä hetkellä mahdotonta neuvotella.
– He käytännössä ilmoittavat, mikä on hintataso ja jokainen toimija voi ottaa tai jättää, Lankila kuvaa.
Antro Säilän tiedossa ei ole, että suomalaiset pakkausvalmistajat olisivat jääneet kokonaan ilman raaka-aineita. Sen sijaan köyhemmät maat ovat menettäneet kauppoja.
– Kun tavaraa ei riitä kaikille, varakkaammat maat ostavat erät pois, Säilä toteaa.
Kuluttajille hinnan nousu näkyy viiveellä
Pakkausvalmistajien sopimuksista riippuu, miten nopeasti raaka-aineiden kallistuminen näkyy kuluttajan kukkarossa.
Antro Säilän mukaan ongelmissa ovat nyt valmistajat, jotka ovat solmineet pitkiä sopimuksia.
– Sopimukset ovat luottamuksellisia, joten tarkkaa arviota on vaikea antaa. Mutta se tiedetään, että esimerkiksi kotimaiset kaupan ketjut ovat vaatineet toimittajilta pitkiä hintasitoumuksia, Säilä toteaa.
Pyroll Pakkausten toimitusjohtaja Mika Lankila kertoo, että vanhoja sopimuksia on jouduttu avaamaan riippumatta siitä, millaisia pykäliä niissä on ollut.
– Puhutaan erittäin merkittävistä korotuksista, siis kaikkien aikojen hinnoista. Jos pakkausten hinnat eivät nousisi, olisimme jo konkurssissa, Lankila kuvaa.
Samalla hän korostaa, että pakkauksen hinta on yhä vain murto-osa tuotteen hinnasta.
Taustalla koronapandemia ja liuta ikäviä sattumuksia
Saatavuusongelmien taustalta löytyy yksi iso selitys ja liuta muita sattumuksia.
Suurin käänne tapahtui, kun koronapandemia alkoi.
Koronavirus eristi ihmiset koteihinsa, mikä tarkoitti, että elintarvikkeiden ja etenkin einesten kysyntä kasvoi. Ravintolat olivat kiinni ja ruokaa ostettiin koteihin take away -annoksia. Pakkausten kysyntä ryöpsähti.
Samalla koronavirus sulki raaka-aineita valmistavia tehtaita ja sotki maailmanlaajuiset logistiikkaketjut. Pakkausyritykset valmistautuivat lisäämään tuotantoa, mutta tarvittavat raaka-aineet eivät enää liikkuneetkaan maailmalla entiseen malliin.
Haavoittuvat toimitusketjut ovat suurin syy siihen, että saatavuusongelmia on päässyt syntymään.
– Kun varastoja ei ole, niin silloin eletään kädestä suuhun. Kun siinä tilanteessa joku laiva sattuu juuttumaan poikittain Suezin kanavaan, niin sitten ollaan ihmeissään, kun ei saadakaan jotain, Antro Säilä kuvaa.
UPM:n lakko tuntui Euroopassa asti
Suezin kanavaan kuudeksi päiväksi maaliskuussa 2021 juuttunut Ever Given -konttialus on yksi esimerkki niistä pienemmistä sattumuksista, jotka ovat vaikeuttaneet pakkausten valmistusta myös Suomessa.
Toiseksi voisi nostaa UPM:n lakon pitkittymisen. Sen seurauksena Suomesta uhkasi loppua kokonaan tarrapaperi.
Elintarvikevalmistajille se olisi tietänyt ongelmia, kun tuotteisiin ei olisi saatu liimattua etikettejä. Vakavin paikka olisi ollut apteekeissa, kun reseptilääkkeisiin ei olisi saatu tulostettua käyttöohjetta.
Antro Säilän mukaan UPM:n lakko aiheutti huolta koko Euroopassa. Se kertoo, kuinka herkkiä pakkausalan toimitusketjut ovat häiriöille.
Sen sijaan Ukrainan sodan vaikutus pakkausmateriaalien saatavuuteen on ainakin toistaiseksi ollut maltillinen. Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja maata vastaan nostetut pakotteet ovat vaikuttaneet alumiinin markkinoihin, sillä Venäjä on iso alumiinin tuottaja. Lisäksi haasteita on jälleen ollut kuljetuksissa, sillä merkittävä osa Euroopan rekkakuskeista on ollut ukrainalaisia.
Take away -pakkausten buumi on laantumassa
Ukrainan sota vaikuttaa pakkausalaan myös toisella tapaa. Sodan seurauksena jo entuudestaan korkealla olevan ruoan hinnan ennustetaan nousevan. Se tarkoittaa, että kuluttajien ostokäyttäytyminen muuttuu.
Suomen Pakkausyhdistyksen toimitusjohtaja Antro Säilä ennustaa, että ihmisten valinnat kohdistuvat jatkossa halvempiin tuotteisiin ja elintarvikkeissa perusraaka-aineisiin.
Pakkausvalmistajille tämä tarkoittaa, että tuotantoa on suunnattava uusiksi.
Pyroll Pakkausten tehtailla muutos on jo havaittu. Muovisille leipäpusseille ja tavallisille viilipurkeille on taas enemmän kysyntää.
Lue myös:
Ukrainan sodan pelätään tuovan Suomeen ennennäkemättömän rakennusmateriaalipulan, mutta se voi tuoda uutta potkua kierrätykseen
Rakennusalalla käsillä ennennäkemättömät vaikeudet – teräs uhkaa loppua, edessä voi olla lomautuksia ja konkursseja
Materiaalipula ja hintojen nousu rassaavat terveysteknologia-alan yrityksiä: Pulaa ollut jopa puulavoista