Turku sulkee kesäksi Satakunnantien koronarokotuspisteen.

Kaupunki perustelee päätöstä sillä, että rokotusten antomäärät jäävät kesällä pieneksi. Rokotuksia annetaan kesän aikana terveyasemilla. Toiminta jatkuu rokotusvastaanotolla Satakunnantie 105:ssä taas syksyllä.

Turun sosiaali- ja terveyslautakunta päätti aikaisemmin huhtikuussa, että tilojen vuokrausta jatketaan ensi vuoden tammikuuhun asti. Turku maksaa Satakunnantien tiloista vuokraa 14 530 euroa kuussa.

Kaupunki supistaa myös Mäntymäen infektiovastaanoton toimintaa ensi maanantaista lähtien.

– Toimintaa vähennetään. Jatkossa infektiovastaanotolle ohjataan varmistettua koronavirusinfektiota sairastavat ihmiset. Siellä on mahdollisuus ottaa esimerkiksi keuhkokuvia ja laboratoriokokeita. Ajanvaraus infektiovastaanottoon tapahtuu puhelimitse, koronapuhelimen kautta, kertoo tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi.

Mäntymäen infektiovastaanoton sijaan valtaosa muista hengitysinfektiopotilaista hoidetaan jatkossa ihmisten omalla terveysasemalla, jossa Turun mukaan huolehditaan koronaan liittyvistä varotoimista.

Myös Turun koronabussiin on tulossa aikataulumuutoksia 16. toukokuuta lähtien.