Koronaepidemia on hiljalleen rauhoittumassa Kainuussa.

Viime viikolla Kainuussa todettiin 400 koronatartuntaa, kun viikkoa aiemmin tapauksia oli 686. Kainuun soten testiasemilla otettiin viime viikolla hieman 1 302 koronatestiä, joista positiivisia oli 30,7 prosenttia. Edellisellä viikolla testejä tehtiin 1 821, joista positiivisia oli 37,7 prosenttia.

Kainuun soten pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkaisen mukaan yhteiskunta on palautumassa kesän tullen selvästi normaalimpaan tilaan.

– Tartuntoja todetaan nyt aiempaa vähemmän, mutta terveysturvallisuusohjeita on hyvä noudattaa etenkin, jos kuuluu riskiryhmiin, Käsmä-Ronkainen toteaa soten tiedotteessa.

Koronarokotuksia on edelleen tarjolla kuntien rokotuspisteissä.

Kainuussa on voimassa kansallisten ohjeistusten mukaiset terveysturvallisuussuositukset:

Kasvomaskia voi käyttää oman harkinnan mukaan. Altistumistilanteissa oireeton henkilö voi tarvittaessa mennä töihin maskia käyttäen. Oireeton lapsi voi mennä kouluun.

Lisätietoja ja toimintaohjeita rokotuksista sekä koronatartunnan saaneille tai altistuneille on koottu Kainuun soten verkkosivuille.

Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.