Rakennustavaran hinta on jälleen nousussa. Puutavaraa riittää yhä, mutta loppukesästä siitäkin voi tulla pulaa.
Lappeenrantalainen rakennusyrittäjä Antero Ahtiainen kertoo, että esimerkiksi puutavaran ja pellin hinta on noussut huhtikuussa.
– Tavaran saatavuus tiettyjen materiaalien osalta on erittäin kyseenalaista. Toimitusajat voivat olla pitkiä, eikä tavaraa saa silloin, kun tarvitsisi, Ahtiainen kertoo.
Hinnannousun taustalla on Ukrainan sota. Ukrainan sodan ennakoidaan tuovan pulaa useista rakennusmateriaaleista kuten teräksestä ja puusta lähikuukausina. Rakennusalalla arvioidan olevan edessään jopa ennennäkemättömät vaikeudet.
Korona toi rakennusbuumin
Korona sai aikaan maailmanlaajuisen rakentamisbuumin, kun elvytyspaketit lisäsivät julkista rakentamista ja kotiin vetäytyminen innosti kansalaisia tee se itse -rakentamiseen niin, että terassilaudat loppuivat.
K-Rauta Imatran osastopäällikkö Marko Loukkaanhuhta kertoo, että heidän varastostaan puutavaraa löytyy tällä hetkellä ihan hyvin.
– Saatavuus on toistaiseksi ollut hyvä. Talven aikana hinnat tulivat vähän alas, mutta nyt ne taas nousevat, kertoo Loukkaanhuhta.
Hän arvioi, että hinnat nousevat esimerkiksi puutavaran osalta muutaman kymmenen prosenttia verrattuna viime kesään. Vuoden takaiseen aikaan verrattuna rakennustavarakaupoilla on ollut viimevuotista hiljaisempaa.
– Keli tekee varmasti osansa. Saa nähdä, mitä tulevan pitää, Loukkaanhuhta sanoo.
Terassisesonki käynnissä
Lappeenrantalainen Tommi Männistö rakentaa Millilleen-yrityksensä kautta muun muassa terasseja. Sesonki terassien tekemisen suhteen on nyt kiireisimmillään.
– Hinnat ovat toistaiseksi olleet vähän maltillisempia kuin loppukesällä ja viime syksynä. Silloin esimerkiksi kakkosnelosen hinta yli tuplaantui, Männistö kertoo.
Kakkosnelonen on rakennustyömailla yleisesti käytettävä lankku.
Nyt tunnelma on odottava. Esimerkiksi tavarantoimittajat eivät Männistön mukaan anna pitkiä tarjouksia mistään tavarasta.
– Se vaikeuttaa meidän työtämme. Lyhimmillään tarjous voi olla voimassa päivän.
Männistön mukaan normaalisti tarjous on voimassa muutaman viikon tai kuukauden.
– Päivän kestäviä tarjouksia ei ole aiemmin tullut vastaan. Se on tämän ajan erikoisuus, Männistö sanoo.
"Kotitaloudet helisemässä"
Rakennusmateriaalipula näkyy tavallisen kuluttajan kukkarossa. Esimerkiksi remonttiurakoissa nousevat materiaalikustannukset siirtyvät suoraan asiakkaille tehtäviin tarjouksiin.
– Meidän täytyy siirtää materiaalikustannus asiakkaan hintaan. Ei ole muuta vaihtoehtoa, Männistö sanoo.
Samaa sanoo myös rakennusyrittäjä Antero Ahtiainen.
– Sitä pitää vain laittaa nolla perään laskuun ja käydä neuvottelut omistajien kanssa, haluavatko he urakan vielä suorittaa. Vaihtoehtoja ei ole, koska ei urakoitsija voi sitä itse käydä maksamaan, Ahtiainen sanoo.
Suostuvatko he maksamaan lisää?
– Toiset empivät. Toiset taas sanoavat, että urakka tehdään, maksoi mitä maksoi. Mutta varsinkin kotitaloudet ovat helisemässä, Ahtiainen toteaa.
Lue lisää: Ukrainan sodan pelätään tuovan Suomeen ennennäkemättömän rakennusmateriaalipulan, mutta se voi tuoda uutta potkua kierrätykseen