Viikko sitten terveysviranomaiset arvioivat, että koronavirusepidemian huippu olisi mahdollisesti jo saavutettu. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) jätevesiseurannan uudet tulokset kuitenkin osoittavat, että virusta esiintyy paljon, ja osassa Suomea virusmäärät ovat jälleen jopa noususuunnassa.
THL:n vesimikrobiologian laboratorion johtava asiantuntija Tarja Pitkänen kuitenkin toppuuttelee liian hätiköidyiltä johtopäätöksiltä.
– Omikron aiheuttaa paljon lieviä tartuntoja. Nyt kun ihmiset tapaavat toisiaan, kuten kuuluukin, on luonnollista, että virusta on nähtävissä enemmän myös jätevesissä.
Suomessa rokotuskattavuus on hyvällä tasolla ja tartunnat ovat pääosin lieviä. Pitkäsen mukaan epidemiatilannetta kannattaa arvioida sairaalakuormituksen osalta. Suomessa sairaalahoidon kuormitus on laskenut hitaasti ja samaan aikaan laboratoriovarmistetut koronatartunnat ovat vähenneet.
– Näissä jätevesituloksissa on hyvä myös muistaa, että lasku näkyy viiveellä. Eli kun ihminen saa tartunnan, hän erittää virusta joitakin viikkoja jäteveteen.
Toisaalta jäteveden seurannassa voidaan havaita tartuntojen määrän nousu myös ennakkoon.
– Siinä menee useampi viikko ennen kuin se näkyy sairaalakuormituksen nousuna.
Tarja Pitkäsen mukaan noususuuntaisista tuloksista on tarvittaessa ilmoitettu alueille, joista näytteet on kerätty. Niin tehtiin tämänkin viikon osalta.
Turussa mitattiin ennätyslukema virusta jätevedessä
Tällä viikolla mittaustuloksissa erottui kaksi paikkakuntaa, joissa viimeisten viiden mittauskerran trendi kääntyi noususuuntaan.
Turussa mitattiin jopa koko mittaushistorian suurimmat koronaviruksen RNA-määrät jätevedessä. Oulussa nousu oli maltillisempaa, mutta kuitenkin havaittavissa verrattuna edeltäviin viikkoihin.
– Meillähän oli parin viikon aikana joko tasaista tai laskua kaikilla puhdistamoilla, joissa näytteet otettiin. Nousua ei ollut havaittavissa, Pitkänen toteaa.
Pitkänen toteaa kuitenkin, ettei yksittäisen viikkolukeman määrää tarvitse välttämättä hätkähtää. Yksittäiset mittaustulokset saattavat heitellä, joten jätevesitutkimuksessa seurataan viiden mittausviikon trendejä. Valtaosassa, 11 seurantapaikkakunnalla, koronavirusmäärien viiden viimeisen mittauskerran trendi on ollut laskusuunnassa.
Omikron BA.2 on valtavirus koko Suomessa
Koronavirusmuunnoksien selvittäminen on tarpeen, jotta pysytään mukana siinä, milloin uusia muunnoksia rantautuu Suomeen.
THL:n jätevesiseuranta onkin kehittänyt epidemian aikana menetelmän, jolla se voi selvittää, mitä virusmuunnosta kussakin näytteessä on.
– Jätevesinäytehän on aina seos kyseisen paikkakunnan koko väestön keskuudessa kiertäviä viruksia, Pitkänen sanoo.
Tällä hetkellä jätevedestä voidaan selvittää virusmuunnos sekä sen alalaji. Koko maassa kiertää tällä hetkellä koronaviruksen omikronmuunnos ja sen alalaji BA.2.
Lue lisää:
Voiko koronan unohtaa vappuna kokonaan? HUSin apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen kehottaa juhlimaan vastuullisesti
Laajeneeko neljännen koronarokotteen suositus pian? Asiantuntija vastaa kolmeen keskeiseen kysymykseen