Itä-Savon sairaanhoitopiirissä Sosterissa koronavirustartunnat ovat laskusuunnassa.

Sosteri kertoo tiedotteessa, että tartuntoja on edelleen runsaasti, mutta niiden määrä on selvästi laskenut edellisviikkoon nähden. Laskusuuntaus on ollut nähtävissä jo parin viikon ajan.

Sairaalahoidon tarve ei ole enää noussut. Sairaalahoidossa on koronaviruksen takia Sosterissa tällä hetkellä 11 potilasta.

– Vaikka koronaepidemia jatkuu edelleen, on olemassa merkkejä siitä, että tilanne olisi alueella rauhoittumassa, sanoo johtajaylilääkäri Jaana Luukkonen Sosterista.

Sosterin alueella on kevennetty maskin käytön suosituksia. Sosterin kaikissa toimipisteissä maskinkäyttösuositus jatkuu edelleen.

THL suosittelee maskin käyttöä edelleen julkisissa sisätiloissa ja liikennevälineissä muun muassa silloin, kun hakeudutaan koronaepäilyn vuoksi testiin tai hoitoon.

– Koska koronavirusta on yhä liikkeellä varsin paljon, jokainen voi oman harkintansa mukaan käyttää maskia esimerkiksi sellaisissa sisätiloissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa, muistuttaa Luukkonen.

Oireisille suositellaan aina pysymistä kotona oireiden väistymiseen saakka.