Yleisestä maskisuosituksesta luovutaan Pohjois-Pohjanmaalla THL:n päivitetyn suosituksen mukaisesti.
Näin linjasi alueellinen koordinaatioryhmä tiistaisessa kokouksessaan.
Maskien käyttöä suositellaan kuitenkin edelleen julkisissa sisätiloissa ja liikennevälineissä koronaepäilyn vuoksi hoitoon tai testiin mentäessä, tai jos joudutaan liikkumaan kodin ulkopuolella hengitystieoireisena tai tiedossa olevan altistuksen jälkeen. Maskia voi käyttää myös oman harkinnan mukaan.
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin infektiontorjuntayksikkö suosittelee, että sosiaali- ja terveydenhuollon toimipisteissä maskia käytetään edelleen sellaisissa tilanteissa, kun ollaan lähikontaktissa asiakkaisiin ja potilaisiin.
Pohjois-Pohjanmaan koronaepidemiatilanne on pysynyt viime viikot tasaisena. Vaikka tautia on edelleen liikkeellä paljon, sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden määrät ovat lähteneet laskuun. Oulun yliopistollisessa sairaalassa koronapotilaita on tällä hetkellä 10-15 päivittäin. Tehohoitoa tarvitsevien potilaiden määrä on pysynyt matalana.
Kotitestien suuresta määrästä johtuen koronatartunnoista kirjautuu virallisiin tilastoihin enää vain osa.
Etätyösuosituksesta luovutaan. Koordinaatioryhmän puheenjohtaja, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin vs. johtajaylilääkäri Terhi Nevalan mukaan jatkossakin on kuitenkin hyvä suosia joustavasti lähi- ja etätyötä tilanteen mukaan.
Nevala toteaa, että korona ei mihinkään varsinaisesti katoa, vaan syksyllä voi olla odotettavissa jälleen koronaepidemian uutta tulemista.
Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.