Pohjanmaan hyvinvointialueen koronatilanne on edellisviikkoa parempi, silti sairaalahoidossa edelleen paljon ihmisiä.
Sairaalahoitoa vaati 31 koronapotilasta, joista yksi on teho ja valvontaosastolla. Viime viikolla luku oli 30 ja sitä edellisellä viikolla 39.
Alueen rokotuskattavuudet eivät ole viime viikkoon verrattaessa kasvaneet, vaan ovat jämähtäneet paikalleen. Yli 18-vuotiaista yhden rokoteannoksen on saanut 90 prosenttia, kaksi rokoteannosta 88 prosenttia ja kolme rokoteannosta 61 prosenttia aikuisista.
Alle 17-vuotiaista yhden rokoteannoksen puolestaan on saanut 35 prosenttia, kaksi rokoteannosta 29 prosenttia ja kolme rokoteannosta 0,8 prosenttia väestöstä.
Kahden viikon ilmaantuvuus alueella oli 674 sataatuhatta asukasta kohden. Vielä viikko sitten ilmaantuvuus oli 924. Ilmaantuvuus käsittää kuitenkin vain terveydenhuollon tekemät viralliset testit, eikä kotona tehtyjä testejä.
Koronapandemian aikana koronavirukseen on kuollut Pohjanmaan hyvinvointialueella 48 ihmistä.
Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi